Lauantaiaamuna oli suuntana Espoo ja Harri Laisin tuomaroima tokokoe. Edellisen päivän treenit ja muut touhut venyivät koirien kanssa yli 9½ tuntiseksi päiväksi joten vähän kyllä pelkäsin että oliko siinä liikaa ja kuin neidit jaksavat työskennellä kehässä 😐
Toimi aloitti EVL.n viimeisenä koirakkona. Otus ei ollut maailman parhaassa vireessä mutta petrasi loppua kohden ja vähän hämilläni kyselin että riittiköhän ykköstulokseen tämä suoritus.. Vastaus tuli samoin, kyllä riitti ja vielä sijoitus ykkönen. Siis ihan SUPERIA! Pisteet siis 287,5 ja kunniapalkinto.
Yllättäen mut oli sitten puhuttu myös Hilman kanssa osallistumaan kokeeseen vaikka H ei ole vielä lainkaan valmis avoimeen luokkaan.. tai niin ainakin luulin. Neiti kuitenkin suoritti annetut tehtävät yksitellen hyvällä vireellä ja loppuarvostelussa meidät palkittiin 191,5 pisteellä, kunniapalkinnolla ja ykkössijalla kahdeksan koiran kokeessa.
Aivan kerta kaikkisen uskomaton päivä. Nyt taas ymmärtää, minkä takia on seissyt tuulessa ja tuiskussa, kastunut läpimäräksi ja miettinyt että on tää koiraharrastus kummaa puuhaa.. palkinto tuli ja erittäin positiivinen sellainen 🙂
Ja samalla myös Hilman tavoitteet täyttyivät vuoden 2010 osalta; nyt on kasassa agi ykkösen nollat, suoritettu bh ja kilpailuoikeus tokon voittajaluokkaan.
Alla muutama kuva Toimista, kiitos Pia!
Kokeesta karautimme suoraan Inkooseen Tämä on 2010 -leirille. Touhusimme vähän agilitya kentällä ja muuten ilta meni huiliessa. Sunnuntaiaamuna Hilma pääsi onko koirastani suojeluun -testiin. Hilma oli kyllä seitsemännessä taivaassa päästessään taas maistamaan maalimiestä ja tiesi heti mistä hommassa on kyse. Juhan mukaan ei kyllä yrittämisen puutteesta voi neitokaista syyttää.
Sen jälkeen oli vuorossa ohjattu agilitykoulutus ja kyllä täytyy myöntää että sekä Saana että Hilma ovat vaan aika taitavia pelejä ja mun käteen ehdottoman sopivia.
Tässä vielä näytille Hilman suojeluvideota


