Niin se tuli Lyylinkin aika lähteä. 10 vuotta 5 kuukautta ehti mittariin tulla ikää. Osanottoni Noora ja koko perhe, Lyylin on nyt hyvä olla. Enää on goalaisia hengissä neljä kahdesta pentueesta.
Toimiva Tyylitaju ”Lyyli”
6.12.2015 – 12.5.2026
Luppa ja Läppä ovat asuneet meillä tänään vuoden!
Ollaan tultu valovuosi eteenpäin siitä kun mummelit tulivat tontille. Taisin odotella niitä nelisen tuntia sisälle ensimmäisenä päivänä ennen kuin Zaza ensimmäisenä uskaltatui kurkkimaan ovelle. Ihmisen läsnäolo ei merkinnyt niille mitään.
Suut ja korvat on hoidettu kuntoon. Zazan tilannetta konsultoin juuri eläinlääkärin kanssa ja tällä hetkellä ei lähdetä poistelemaan enempää hampaita. Suussa niitä taisi olla enää viisi. Läppävika ei haittaa Zazan arkea millään muotoa, lääkityksestäkin keskusteltiin mutta kun oireita ei ole, se on aikoja ollut tämän sydämen kanssa, niin hoidosta saattaisi olla jopa haittaa tässä vaiheessa. Mene ja tiedä, koiran mukaan mennään ja Zazaa on olosuhteisíin nähden siltä osin elämänsä kunnossa. Myöskään nelosen polvi ei haittaa sen menoa. Liikkuu puhdasta ravia, hyppii sohvalle ja sieltä alas ja tekniikkakin on parantunut jo loikkimisen osalta.
Luppa taasen ei jätä mua hetkeksikään silmistään. On läsnä ja lähellä, mutta ei halua syliin. Tulee kyllä rapsuteltavaksi ja nousee jalkaa vasten. Nyt se on alkanut hyppimään ruokaa tavoitellessaan ja on aina kerjäämässä. Korvia rapsuttelee joskus, mutta ne ei haise eikä sen kummemmin eritä. Reunat ovat puhtaat eikä muutkaan enää nuole sen korvia. Hampaita ei suussa ole yhtään, mutta se ei menoa haittaa.
Nää mummot ovat vaan ihan parhautta! Toivon että vuosia on jäljellä vielä useita molempien kanssa 
Vappuaattona torstaina oltiin keikalla, perjantaiaamuna lähdettiin mökille. Ihana keväinen keli, ulkona yli +20 ja mökkiin paistoi kivasti aurinko koko viikonlopun. Koirat nautti koko rahan edestä ja kun lähdettiin kotiin niin koko jengi jonotti autoon rättiväsyinä 
Oli ihan järkky tuulinen päivä, mutta päätettiin silti lähteä retkelle Seurasaareen. Nelisen kilsaa ja reilu tunti siihen reissuun meni. Naama oli kipeenä tuulesta ja koirat ihan poikki reissun jälkeen. Oli kivaa!
Viikonloppuna oli ihana lämmin keväinen keli. Käytiin siivoamassa mökki ja nautittiin ulkoilmasta. Minttua lukuunottamatta koko lauma, siis myös Luppa lähtivät lenkille. Näitä lisää! Ihana kun tulee kesä! 
Maisalla ja Leenalla oli vuorossa hammasrapsutus. Molemmilla hammaskiveä, mutta hampaita ei tarvinnut poistella kummaltakaan. Maisalle tämä oli jo ties kuin mones, käy kerran vuoteen ja Leenalle ensimmäinen.
”Tätä hetkeä kartoin
Tätä väistin
Tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika…”
Sissi lähti uuteen kotiin. Varmasti henkisesti yksi raskaimmista päätöksistä mitä olen tehnyt. Laumadynamiikka ja Sipen omat rajoitteet tässä porukassa muodostivat sellaisen solmun, jota ei pelkällä tahdonvoimalla saanut avattua. Kodin pitää olla paikka, jossa voi rentoutua, ei jatkuva hallintatyömaa. Se kiihtymys ja stressi, jota Sipe koki täällä, on nyt jäänyt taakse. Se on saanut tilaisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä vähemmän kuormittavassa ympäristössä.
Mekin saimme tilaisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Mun oma olo on kylläkin tosi outo – tuntuu helpotusta, surua ja tyhjyyttä. Olen (jälleen kerran) luopunut koirasta. Tällä kertaa koira vaati paljon huomiota, järjestelyä ja energiaa ja tilalle on jäänyt nyt valtava aukko.
On tämä kyllä aika itsetutkiskelun paikka. Bordercollieita ei enää tule, sen olen päättänyt. Ja tulen tämän päätöksen kanssa taistelemaan pitkään. Sama se oli irtaantuminen belgeistä kohta kuutisen vuotta sitten. Kun olen vuosia elänyt sellaisten rotujen kanssa, hermoni ovat olleet jatkuvassa vireystilassa. Päätös olla ottamatta enää bordercollieta on lupa itselleni hengittää helpommin tulevaisuudessa. Se ei ole merkki siitä, etten pärjäisi niiden kanssa vaan siitä, että tiedän nyt mitä se minulta vaatii – en halua enää maksaa sitä hintaa.
Ties monesko epäonnistuminen ja uuden bc:n tähän laumaan sopeuttaminen sysäsi liikkeelle ajatuksen, mikä on välillä kolkutellut taustalla mutta en ole ehtinyt enkä halunnut kuunnella sitä. Kun olen kolmatta vuosikymmentä paahtanut halleilla, kisoissa ja treeneissä säässä kuin säässä, tunnen olevani ”done”. Aiemmin parikymppisenä rakastin tätä touhottamista ylikaiken, nyt yli 20 vuotta myöhemmin se on alkanut tuntua suorittamiselta. Mä en jaksa taas aloittaa alusta. Motivaatio on hiipunut pikkuhiljaa. Treeneissä tunsin Sissin kanssa suurta onnistumista ja me mentiin hurjasti eteenpäin hallikauden aikana, olin sitoutunut kouluttamaan sitä. En siltikään koe että tämä on luovuttamista, se on kasvua ja prioriteettieni muuttumista. Koirat eivät häviä elämästäni kuitenkaan mihinkään, tekeminen ja oleminen niiden kanssa muuttuu. Valitsen mielenrauhan.
Haluan tänä kesänä olla ”vain” koiranomistaja. Reissaan, lenkkeilen, mökkeilen, uin, kahlaan ja nautin siitä, ettei ole treeni- tai kisaressiä. Yli 20 vuoden jälkeen olen ansainnut kesäloman koiraurheilusta. Se rauha on tällä hetkellä arvokkaampaa kuin mikään muu. Tuntuu, että nyt tarvitsen taukoa ainakin kaikesta tavoitteellisesta harrastamisesta. Juuri nyt, että saan ajatukseni järjestykseen ja kasattua itseni tästä menetyksestä.
Kessun instatili sekä hipsucolliet päättyivät. Kessua ei tarvitse enää erikseen ”mainostella” urosehdokkaana, Sode ei ole monikossa. Tein niille uuden yhteisen instan omaksi ilokseni pienellä lähipiirillä. Mitä järkeä on tehdä somea, omata seuraajia satoja, mutta vain 10 tykkäystä per julkaisu.
ps. Eihän me sinne Norjaankaan tällä laumalla päästä. Tai päästään, jos haen niille kaiken maailman traces-todistukset. Siihen en ryhdy. Ollaan sitten kotimaassa, on sitä näkemistä täälläkin.
Käytiin Jankkilassa Eeppisten epiksien kolmivaihesen turnauksen viimeisissä skaboissa Kessun ja Soden kanssa. Kessulle nollarata ja Sodelle yksi putken ohitus, vitonen siis. Olipa kivaa! Talven treenit on selkeästi tuottaneet tulosta ja koirat on kisakunnossa. Lisenssin kanssa tuskailen edelleen, enkä tietty pelkästään sen vaan sitten ilmomaksut ja polttoaineet päälle… Ei riitä kaksisataa kun lähdetään kisaamaan ekan kerran.
Videot Petra Strübingin käsialaa 
Päästiin aloittamaan meidän koirapuistokausikin. Ei nää chihut talvella siellä tarkene, mutta nyt on olleet kelit kohdillaan ja kirittäjät myös. Lauma menee erikseen, ensin chihut sekä Kessu että myöhemmin Peppi kun pahimmat höyryt on chihujen toimesta juostu. Sitten chihut ja Kessu kyytiin ja Sode ja Sissi tulille. Kessu ja Sissi eivät voi ulkoilla irti samaan aikaan. Sissi vetää Kessusta sellaiset kilarit että rajoitteet ovat pakolliset. Tänä viikonloppuna käytiin sekä menneenä perjantaina että tänään sunnuntaina.
Sunnuntaina olikin sitten Nikon mukana ja sain otettua ihan kivoja kuvia koko kööristä.
Niin se Sodekin vanhenee ja samalla ehkä myös vähän viisastuu 😅
5-vuotta mittarissa ja samalla kaavalla menään ainakin vielä seuraavat viisi vuotta. Sode on terve ja toimiva, mikäs tässä eläessä. Kisakausi alkaa kuun lopussa hooppiepiksillä ja siitä yritetään sitten päästä jo virallisiinkin skaboihin.
