Kirjoittajan arkistot: admin

Saanasta kakkosluokkalainen

Saana sai tänään Lohjalla Ritva Herralan radalla viimeisen LUVA-nollansa ja sitä myöten SERTI ja kisalupa kakkosluokkaan 🙂 Kuusitoista virallista starttia se otti, mutta kun meno alkoi luistamaan niin tarvittavat tulokset tulivat alle kuukaudessa. Saana kisaa nyt muutaman kakkosen startin ja jää sitten tauolle agilitysta. Näitäkään startteja en olisi ottanut mutta kun on koira ilmoitettu kisoihin ykkösiin niin mennään nyt kokeilemaan. Mielestäni neiti ei ihan vielä ole valmis kakkosen radoille…

Poseeraaminen on vakavaa puuhaa

Poseeraaminen on vakavaa puuhaa 😉

Hilmalla oli tänään vähän epäonnea matkassa. Viime viikkoiseen nähden se hyppäsi nyt hyvin, rimoja ei tullut alas yhtään, eli hieronta avasi paikat.. mutta itselläni tuli joku ajatuskatkos puolessa välissä rataa ja Hilma ehti suuntaamaan keppien puolesta välistä niiden toiselle puolelle. Hyllytti sitten lisäksi vielä väärään päähän putkea mutta muuten olen koiraan tosi tyytyväinen! Mielentila oli kohdallaan! Loppuverryttelyn aikana Hilma oli sitten satuttanut tassunsa ja nyt on antura auki kiitos jonkun lasinsirun. Huomenna ei siis startata, enkä tiedä paraneeko tuo viikossa edes Helsingin kisaan. Harmin harmi, olis koira muuten iskussa.

270811-359

Kakkosluokka korkattu

Sillä välin kun Hilma paranteli tassuaan autossa, käväistiin me Saanan kanssa vääntämässä yksi Henkka Luomalan agirata SSNKn kisoissa. Taisin juuri eilen kirjoittaa että en usko Saanan olevan valmis kakkosen radoille. Neiti kuitenkin näytti tänään mun ajatuksille närhen munat ja vaikka tulos oli HYL, olen erittäin tyytyväinen Saanaan! Itse taas patsastelin siellä turhan paljon jolloin ehti tyyppi livahtamaan vähän väärälle esteelle…

Tässä kaahataan maaliin ekalla kakkosen radalla, lisää kuvia galleriassa.

Tässä kaahataan maaliin ekalla kakkosen radalla, lisää kuvia galleriassa.

HSKK & KAT kisaviikonloppu

Takana tuloksellisesti ei niin loistava kisaviikonloppu, mutta erään kaverin sanoin ”näitäkin tarvitaan”.

Lauantaina starttasin ensimmäistä kertaa elämässäni Salme Mujusen radalla. Ennakkoon olin ymmärtänyt, että niiltä voi ”odottaa mitä vain”. Jotenkin oli se tutina, että nyt voisi menestystä tulla ja ensimmäinen rata olikin hirmu hyvä! Jostain kummasta sitten tuli Saanalla oikosulku putkella ja loppu viimein kun sen sinne sain niin meni väärästä päästä, tosin 10rv tai hyl, eipä sillä nyt tässä vaiheessa niin suurta merkitystä ole. Toinen rata oli sama rata mutta suunta vain muuttui. Arvelinkin vähän ennakkoon, että lopun kolme estettä saattaa olla Saanalle vähän liian iso pala kakkua ja niinhän siinä kävi että jätti sen tokavikan hyppäämättä ja suuntasi suoraan viimeiselle esteelle.. Treenaamme siis takaaleikkauksia seuraavaksi. Tässä vielä se ensimmäinen rata kera putkihyllytysten näytille.

Sunnuntaina KATin kisoissa starttasin Saanalla yhden ja Hilmalla yhden lähdön Kokkosen Tuijan radoilla. En ole Tuijankaan radoilla ennen ollut… Ensimmäisestä tiesin jo valmiiksi olla odottamatta sen kummempia, sillä emme koskaan ole tehneet pöytää radalla. Sitten kun vielä itse onnistuin ohjauksessa tönäisemään siivekettä sen verran että rima tuli alas ennen kuin Saana ehti hypätä, oli hyl valmis.. loppu menikin ihan plörinäksi. Eipä sitten pysytty tavoitteessa nousta 15:sta virallisella startilla kakkosiin, koska se mahdollisuus meni tänään.

Hilmalla taas lähti vähän turhan paljon keulimaan ja rimat lennellen tultiin maaliin 30 ratavirheen kanssa. On se vaan sellainen peli  :mrgreen:

Saana 2 vuotta!

170811-009

Onnea myös Saanan sisaruksille Nyytille, Liville, Sumulle, Käämille, Tuurille, Myrskylle, Miilulle ja Stinkylle!

Tähän ikään on ehditty jo vaikka mitä ja eniten kaikista näistä mun koirista. Saanan saldona on siis tokosta ALO1 & AVO1, agilityssä ollaan yhtä nollaa vaille kakkosissa, bh on suoritettu ja näytelmissä ravattu EH-arvosanan edestä… ei pöllömmin  😉

Käväistiin illalla jälleen ajamassa jälki Hilmalla. Tällä kertaa reilut 300 askelta S-jälkeä ja kuusi esinettä. Ensimmäisestä hurahti yli enkä mäkään sitä pitkästä nurmikosta bongannut. Toisella mietti joten annoin maahan käskyn ja neljä viimeistä ilmaisi itse. Ok mallilla  🙂

Toimi pääsi myös jäljelle toista kertaa sitten kokeen.. vauhtia oli enemmän kuin laki sallii  😯 Ekaa esinettä ei meinannut noteerata millään, toinen ja kolmas ok ja kulmat oikealle ja vasemmalle menivät huomauttamatta. Askelia vajaa 200.

Saanalle NOLLAVOITTO!

Saana napsaisi tänään toisen ykkösen luvanollansa Jaun kisoissa Järvenpäässä. Kävin etukäteen vähän vakoilemassa Rauno Virran ratoja netistä ja tykästyin niihin kovasti. Tietty sitten jännitti että mitä Rauno oli keksinyt tälle päivälle…

Saana oli erittäin täpäkkänä ja hyvin kuulolla. Mä pelkäsin koko ajan että se livistää A:lle ja siitä vähän ylimääräisiä huomion hakemisia, mutta muuten kiva ja joutuisa rata. Saana oli ihana 🙂

06082011108

Neiti palkintojensa kanssa

Neiti palkintojensa kanssa

Välissä oli hyvin aikaa ja kipaisin kotoa hakemassa Hilman suorittamaan päivän omaa osuuttaan… Ensimmäisellä radalla harmi oma tyhmä virhe tiputti riman, 5rv. Mutta toisen Hilma veti ihan sikailuksi sanan varsinaisessa merkissä, rimat lenteli ja kontaktit ja loppusuoralla ei ollut merkkiäkään agilityn tekemisestä vaan Hilma muisti minne oltiin jemmattu pallo odottamaan radalta tuloa.. sinnehän sen sinkas sata lasissa ja taas rimat lennellen. Kahjo eläin

Tässä kuitenkin se meidän vitosen rata…

BH Myytin Sanansaattaja

+30’c asteen helteessä huiskittiin tänään HauHaun bh-koe. Olin Saanalla mukana osallistumassa. Kuumuus ei tuntunut neitiä liiemmin häiritsevän vaan se jaksoi iloisesti koko kaavion läpi. Muutama kontaktin katoaminen tuli ja kerran se oli jo sinkaisemassa eteenmenoon.. mutta nämä annettiin anteeksi.

Hihnassa seuraaminen arvosanalla erinomainen, vapaana seuraaminen erittäin hyvä, liikkeestä istuminen erinomainen, liikeestä maahanmeno ja luoksetulo erinomainen, paikallaolo erittäin hyvä.

Kaupungissa Saana oli oma itsensä eikä antanut mikään häiritä. Koko koe siis HYVÄKSYTTY, JEEE 😆

Toimi kävi olemassa nollakoirana kun koiria oli loppujen lopuksi mukana pariton määrä. Että taas se oli unohtanut kaiken miten seurataan korrektisti. Painoi niin että hyvä ku eteenpäin päästiin. No, aina ei tarvitse olla hauskaa, pääasia että nauttii, tuumi Toimi.

Saana näyttelyssä part II

Sain jostain kummasta päähänpiston ilmoittaa Saanan Aptus Shown KV näyttelyyn Helsinkiin. Kerrankin hyvä päähänpisto sillä Saana palkittiin laatuarvosanalla EH, eli erittäin hyvä. Kun mulle ojennettiin sininen nauha käteen niin vanhasta muistista kuvittelin että saimme H:n! ”Thank you, thank you very much” kiitin tuomaria joka kattoi mua jotta tais jäädä jonkun väriset pillerit tänä aamuna ottamatta Rappusia kivutessani vilasin paperiin ja huomasin että ei kyseessä ollutkaan H, vaan EH! Voi että voi ihminen tulla iloiseksi!!! Onhan tätä harjoiteltukin, että Saana kestää päästää vieraita luokseen. Tänään se käyttäytyi erittäin hyvin ja sai suhtautuminen tuomariin kohtaan ruksin ”rodunomainen lähestyttäessä”.. ISO KÄSI KAIKILLE JOTKA OVAT SAANAA HIPLANNEET! Apunne on ollut korvaamaton!

220511-015

Tuomarina siis saksalainen Walter Schicker
arvostelu; of medium substance. Head with feminine expression. Scissors bite. Amber eyes. Ears set wide apart. Slightly sloping croop. Not stable enough in front. Double coat. Carries tail untypically when moving.
tulos EH, nuorten luokka

Hilma luonnetestissä

Tänään oli Hilmalla hurvittelupäivä Helsingissä luonnetestin merkeissä. Yllätyin testissä siitä, kuinka paljon kelkka Hilmaa huimasi. Toisaalta taas sitten se puolusti meitä parina erittäin hienosti ja oli kuitenkin sen jälkeen heti käsiteltävissä. Oletin, että tynnyri olisi ollut Hilmalle se hurjempi juttu mutta haalari sai neidissä kuitenkin enemmän reaktiota aikaiseksi. Loppu hyvin kaikki hyvin, pluspisteitä jokaisesta alueesta ja loppupistemäärä +142p.

toimintakyky +1 Kohtuullinen
terävyys +2 Suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
puolustushalu +2 Suuri hillitty
taisteluhalu +2 Kohtuullinen
hermorakenne +1 Hieman rauhaton
temperamentti +1 Erittäin vilkas
kovuus +1 Hieman pehmeä
luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
laukauspelottomuus + Paukkuärtyisä
yhteensä +142 p

Arvostelu Hilman testistä

Hilma 3 vuotta!

hilma3v
Maailman paras Hilma, tänään 3 vuotta!

Onnea myös Mutkalle, Pätkälle, Lupelle, Lurjukselle ja Leolle sekä sisaruksille Ruotsiin!