Se oli ensimmäinen kerta kun meikäläisen koira osallistui arvokilpailuhin. Saanalla oli siis kilpailuoikeus tämän vuoden agiliyn SM kisoihin Ouluun jonne se matkasi Essin kera jo perjantaina päivällä. Illalla otettiin tuntumaa kisaamiseen ja tuloksena oli pari hyllyä. Lauantai välipäivä ja sunnuntaina hyppyrata josta myös hyllytys, eli ei mahdollisuuksia finaaliradalle. Hienoa kuitenkin oli saada koira mukaan kisoihin ja toivotaan että ensi vuonna mun dreamteam on jälleen mukana
Kiitos Essi työstä mitä Saanan kanssa teet!
kuvat Sini Grönberg


