Oli hyvä fiilis lähteä kisaamaan hiukkasen kotikulmia pidemmälle. Saana oli koko päivän käynyt härkkimässä että ”tee nyt jotain mun kaa”, lisäksi kun tiedossa oli yhden suosikkituomarini ratoja niin mikäpä siinä oli käännellessä RedDraman nokka kohti Lempäälää ja TAMSKin kisoja.
Eka rata vaikutti hurjan kivalta kun seurasin minimedejä radalla. Rataantutustumisessa tuli bongattua pari tiukkaa kohtaa jossa piti pitää dogi hallussa ja siinä onnistuin! Tällä kertaa ei humputeltu ohi hypyistä vaan nautittiin Saanan kanssa hyvästä meiningistä josta meidät palkittiin sitten nollatuloksella sijoittuen toiseksi 🙂
Toisella radalla Saana bongasi yllättäen puomin ja meinasi livistää sinne, sekä yksi rima tuli alas mutta muuten erittäin hyvä 10rv.
Kolmas rata oli kyllä haastava, sillä alkusuoran päätteeksi oli putki joka syötti suoraan väärään päähän. Kiitos Miljan tiistaisten treenien sain jarruteltua Saanan menoa juuri siiheksi että ehdin hyvin saamana sen haltuun ja oikeaan päähän putkea! Ohjasin myös kepit ensimmäistä kertaa kisoissa ”väärältä puolelta” ja ne menivätkin erittäin hyvin. Lisäksi lopussa oli vielä vähän takaakiertoja ja puomiansa mutta niiden kanssa ei tällä kertaa tullut ongelmia. Tuloksena puhdas nolla sijoittuen toiseksi. Tuliaisina siis kotimatkalle oli kaksi luva nollaa! Lyhentyi matka ainakin puolella 😉

