”Tätä hetkeä kartoin
Tätä väistin
Tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika…”

Sissi lähti uuteen kotiin. Varmasti henkisesti yksi raskaimmista päätöksistä mitä olen tehnyt. Laumadynamiikka ja Sipen omat rajoitteet tässä porukassa muodostivat sellaisen solmun, jota ei pelkällä tahdonvoimalla saanut avattua. Kodin pitää olla paikka, jossa voi rentoutua, ei jatkuva hallintatyömaa. Se kiihtymys ja stressi, jota Sipe koki täällä, on nyt jäänyt taakse. Se on saanut tilaisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä vähemmän kuormittavassa ympäristössä.

Mekin saimme tilaisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Mun oma olo on kylläkin tosi outo – tuntuu helpotusta, surua ja tyhjyyttä. Olen (jälleen kerran) luopunut koirasta. Tällä kertaa koira vaati paljon huomiota, järjestelyä ja energiaa ja tilalle on jäänyt nyt valtava aukko.

On tämä kyllä aika itsetutkiskelun paikka. Bordercollieita ei enää tule, sen olen päättänyt. Ja tulen tämän päätöksen kanssa taistelemaan pitkään. Sama se oli irtaantuminen belgeistä kohta kuutisen vuotta sitten. Kun olen vuosia elänyt sellaisten rotujen kanssa, hermoni ovat olleet jatkuvassa vireystilassa. Päätös olla ottamatta enää bordercollieta on lupa itselleni hengittää helpommin tulevaisuudessa. Se ei ole merkki siitä, etten pärjäisi niiden kanssa vaan siitä, että tiedän nyt mitä se minulta vaatii – en halua enää maksaa sitä hintaa.

Missio vai mielenrauha

Ties monesko epäonnistuminen ja uuden bc:n tähän laumaan sopeuttaminen sysäsi liikkeelle ajatuksen, mikä on välillä kolkutellut taustalla mutta en ole ehtinyt enkä halunnut kuunnella sitä. Kun olen kolmatta vuosikymmentä paahtanut halleilla, kisoissa ja treeneissä säässä kuin säässä, tunnen olevani  ”done”. Aiemmin parikymppisenä rakastin tätä touhottamista ylikaiken, nyt yli 20 vuotta myöhemmin se on alkanut tuntua suorittamiselta. Mä en jaksa taas aloittaa alusta. Motivaatio on hiipunut pikkuhiljaa. Treeneissä tunsin Sissin kanssa suurta onnistumista ja me mentiin hurjasti eteenpäin hallikauden aikana, olin sitoutunut kouluttamaan sitä. En siltikään koe että tämä on luovuttamista, se on kasvua ja prioriteettieni muuttumista. Koirat eivät häviä elämästäni kuitenkaan mihinkään, tekeminen ja oleminen niiden kanssa muuttuu. Valitsen mielenrauhan.

Haluan tänä kesänä olla ”vain” koiranomistaja. Reissaan, lenkkeilen, mökkeilen, uin, kahlaan ja nautin siitä, ettei ole treeni- tai kisaressiä. Yli 20 vuoden jälkeen olen ansainnut kesäloman koiraurheilusta. Se rauha on tällä hetkellä arvokkaampaa kuin mikään muu. Tuntuu, että nyt tarvitsen taukoa ainakin kaikesta tavoitteellisesta harrastamisesta. Juuri nyt, että saan ajatukseni järjestykseen ja kasattua itseni tästä menetyksestä.

Kessun instatili sekä hipsucolliet päättyivät. Kessua ei tarvitse enää erikseen ”mainostella” urosehdokkaana, Sode ei ole monikossa. Tein niille uuden yhteisen instan omaksi ilokseni pienellä lähipiirillä. Mitä järkeä on tehdä somea, omata seuraajia satoja, mutta vain 10 tykkäystä per julkaisu.

ps. Eihän me sinne Norjaankaan tällä laumalla päästä. Tai päästään, jos haen niille kaiken maailman traces-todistukset. Siihen en ryhdy. Ollaan sitten kotimaassa, on sitä näkemistä täälläkin.