Jälkiä jälleen

Tänään pääsi Ainakin pitkästä aikaa jäljelle. 100 askelta suora nurmella. Ensimmäinen parikymmentä askelta oli aivan hasardia, mutta sitten neito keskittyi ja muisti mitä tässä hommassa piti tehdä Luulen että se oli menossa tekemään esineruutua koska sählääminen oli samaa säätöä kuin ruudussa kun viedään esinettä…

Olin Goa jäljen käynyt tekemässä marinoitumaan metsään jo ennen sitä ja ehdin Ainuskalla ottamaan vielä aksaakin omassa pihassa ennen Goutsin jälkeä. Aina teki uutena asiana keinua sekä ensimmäistä kertaa puomia kokonaisena.

Goan jälki oli hapettunut metsässä reilu 3h kun mentiin janalle. Tiesin että häiriöjälkiä on koska mennessäni tekemään tuli vastaan nelihenkinen perhe joilta kysyin että kuin pitkällä kävivät mun jäljentekosuunnassa.. olivat käyneet mutta eihän se meidän menoa (kovin paljon) haitannut. Alkujälki oli Goalla vähän haastava ja kun mä en merkkaa jälkiä niin en ihan tarkasti tiedä missä mentiin mutta ensimmäiselle esineelle me päästiin joten jossain määrin ollaan oikealla jäljellä oltu

IMG_4044

Etsii, etsii..

IMG_4046

Ja niin löytyi.. taas mennään!

Toisessa päässä jälkeä Goa haki jälkeä pitkään ja jossain vaiheessa palasi pätkän takaisin päin. Oli vissiin ottanut tuulesta esineen hajun kun kävi sen nostamassa mulle. Tarkka tyttö  Goa ajoi hyvällä drivella ja nosti kaikki kuusi keppiä. Jälki ei ollut pitkä mutta sitäkin haastavampi niin iän, tuulen ja harhajälkien osalta. Moottori ja motivaatio ei kyllä kesken tältä koiralta lopu

IMG_4053

Vitosesineellä piti vetää henkeä jo molempien, sen verran oli nousua takana

jalki080816

Olihan se melkein sinne päin :D

IMG_4061

Kaunista oli kun takaisin auringonlaskun aikaan ajettiin…