Kohti kakkosta

Jes, saatiin paikka jälkikakkosen kokeeseen parin viikon päähän! Vaikka meidän tottis ei nyt ole parhaassa mahdollisessa moodissa niin mennään kokeilemaan josko sieltä koulari irtoaisi. Viime kokeen jälkeen ei ole ajettu yhtään jälkeä, mutta koko kaudelta on semmoinen määrä treenikilometrejä takana että luulen tämän tauon tehneen jopa hyvää Pari jälkeä ehditään ajamaan ennen tulevaa koetta ja muutama esineruutu, joista ensimmäinen tänään.

IMG_3848Goa pääsi ekana ruutuun ja huvikseni kellotin sille ajat kahden esineen palauttamiseen plus etten palkannut sitä ekan ja tokan esineen välissä. Hyvällä drivella lähti hakemaan toista ja molemmat esineet olivat kädessä kolmeen minuuttiin

IMG_3868

Goutsi oli erikoisen pätevänä

IMG_3885

Saana pääsi myös juoksemaan ruutuun ja sillä jäi kolmas esine löytämättä.. ihan väsyksiin ajoi itsensä. Onneksi ei enää ole kuumaa…

Kotona treenailin Ainuskalla aksaa. Jos nyt kun maastokausi hiljenee ja vepetkin vetää viimeistä kuukautta olisi jo aikaa alkaa saamaan Aina kisakuntoon ensi kesäksi. Ryhmätreenipaikkaa meillä ei edelleenkään ole. Agilitystä on tullut eliitti-ihmisten harrastus, tavan tallaajalla ei ole kerta kaikkiaan varaa maksaa moisia summia koulutuksesta, ainakaan minulla ei ole  Niin toivoin että oltais Ainan kanssa jonnekin päästy mutta en vain paikkaa ole löytänyt.

Goan kanssa tuli katsottua peiliin eilisen treenin jälkeen. Kuka tämmöisen tyypin kans haluis treenata, minä en ainakaan joten yritetään nyt vielä toista kautta Ainakin se oli tänään ihan kivassa tilassa eikä kontakti tippunut. Kertaakaan

Olipahan kiire aamu kun nää kaikki säädetiin pariin tuntiin…