Treenin täyteinen päivä

Aamulla oli fiilis että tässä jaksa mitään tehdä. Koirat ei kuitenkaan valmistu jatkuvalla hengaillulla joten eiku hommiin…  Ainun kanssa aamusta tottista ja turhauttaminen on nyt unohdettu. Se sai Ainan vielä tässä vaiheessa epävarmaksi. Hieman vietin nostoa ja patukkaa peliin. Ruualla Aina menee ihan koomaan, se on tosi vakava asia pikkukoiralle

Ainuska seurailee

Ainuska seurailee

Ennen Goan tottiksia kävin tekemässä Goalle jäljen muhimaan metsään. Meinasin saada paskahalvauksen jälkeä tehdessä kun kymmenen metrin päästä pinkaisi hevosen kokoinen metsäkauris liikkeelle, tarjolla oli siis Goalle vähän harhajälkiä jotka jäivät muhimaan samoihin aikoihin Tottiksessa se oli taas suht ok.. pilalla mikä pilalla. Vaikka nyt pystyy jo kotona tekemään hiljaa töitä, ei se esim. viime keskiviikkona onnistunut kun tein rannassa ennen  vepetreenejä pikku treenin. Heti kun on viettiä nostattavia tekijöitä näkyvillä, katoaa sekin vähä koulutustaso mikä on jo näissä kotitreeneissä saavutettu.

Jälki oli marinoitunut metsässä 4 tuntia kun suunnattiin janalle. Ajattelin jo  ensimmäisen parin esineen kohdalla että eikö tämä neljäkään tuntia vaikuta jäljestämiseen millään, mutta hukkasihan se sentäs jäljenMitäs huiteli takki auki! Löydettiin kuitenkin jälki ja kaikki kuusi esinettä. Ennen viimeistä Goa oli jo aivan loppu ja se huiteli vähän siellä täällä. Kuitenkin taas jossain vaiheessa löysi jäljen ja viimeisen esineen. On se semmoinen oman elämänsä sadanpisteen jälkikoira

goannena

Nokkaeläin :D

IMG_2063

Loppuunajettu koira.. ja -jälki ;)

goanjalki11062016

Vasemmalla kuva kun tein jäljen, oikealla kun ajoin sen Goan kanssa. Pientä sillisalaattia mutta who cares :D