Ei voi aamulla tietää mitä päivä tuo tullessaan. Koirat kävivät normaalisti aamutarpeillaan, tultiin sisälle, Hilma ei syönyt ruokiaan, oli kyllä muuten normaali. Jäi kotiin kun lähdettiin treenaan Goa ja Piki JKKlle, tultiin kotiin. Päästin Saanan ja Hilman ulos. Hilma ei saanut päätään ylös, kulki köyryssä koko koira, tärisi ja vinkui kun yritti koskea. Lähdin samoin tein asemalle ja Hilma ei enää siltä reissulta kotiin palannut. Normaalisti on jaksanut aina hössöttää lekurissakin, myös silloin kun on selkäjuttujen takia käyty. Tänään ei, se vain seisoi tai makasi korvat luimussa, koko rinta/lannerangan yhtymäkohta oli tulikuuma, koskettaessa vinkui.

Mun rakas tuppo, Hilmis-honey. Olo on tyhjä, niin tyhjä.. Voi luoja tätä, eihän näin pitänyt käydä, ei vielä. Meillä oli suunnitelmia, Hilmasta piti tulla vepevalio, meidän piti kisata vielä tänä vuonna. Hilmis rakas, kerro Toimille terveisiä, täällä on kova ikävä!

”Vielä tulee sekin päivä, kun lähdet lentämään. Saat vapaudessa laulaa ja illan tullen käydä lepäämään”

27.3.2008 – 14.7.2015