Arkistot päivämäärän mukaan: 19.1.2012

Tavoitteet kaudelle 2012

Viime vuosi oli aika hiljaiseloa tulosrintamalla, vähän pettymyksiä toisaalta taas vähän paremmin kuin osannut odottaa. Tälle kaudelle jos naputtelis suunnitelmat nyt tähän ja ihmettelis loppuvuodesta että kuin tytsien kävi :cool:

Toimi;
Mahdollinen jälkikoe, jos kintut vain kestää. Mitään paineita ei homman suhteen oteta vaan toivotaan että koira pysyy kunnossa ja se on pääasia. Vaikka eläkkeelle pitikin jättää niin toiveita pk-puolen koularista on. Toimi steriloidaan tämän vuoden aikana.

Hilma;
Tokossa TK2, yhtä AVO1-tulosta vaille. Ipossa IP1 ja agilityssa nousu kolmosiin, yhtä nollaa vaille. Agissa toivottavasti myös nollatuloksia kolmosluokassa. Jos siis vaan on kunnossa eikä kipuile millään tavalla. Hilma tullaan steriloimaan vuoden 2012 aikana, eli pentuhaaveet ovat kuopattu tämän neidin osalta.

Saana;
Tokossa VOI1-tulos kesään mennessä, loppuvuodesta toivottavasti TVA. Agilityssa kolmosiin, yhtä nollaa vaille tällä hetkellä ja siellä hyvien suoritusten tekeminen. Saana ei vielä mielestäni ole teknisesti ihan valmis kolmosen radoille.

Eka;
Tokossa ALO1 loppuvuodesta.

Nysse;
Mun ohjauksessa agissa kakkosiin, tällä hetkellä yhtä nollaa vaille. Mahdollisesti startteja myös kakkosessa.
Mikan ohjauksessa IP2 ehjällä ja tasapainosella suorittamisella.

Potilas on kotona

Toimi kävi tänään Mevetissä Paavo Karihaaran käsittelyssä. Toimilta poistettiin nisäkasvain sekä steriloitiin samalla avauksella. Leikkaus sujui hyvin ja kotiin saatiin erittäin pöllyssä oleva Toimi. Rajasin Toimille alueen minne eivät muut koirat eikä varsinkaan Eka pääse.  Toimi ottaa nyt pari viikkoa iisisti ja palaa baanalle sen jälkeen :smile:

Tiutiu.. ei ketään kotona

Tiutiu.. ei ketään kotona