Toimiva Mali ”Eka”
26.11.2011 – 1.10.2019
Vain yksi voi olla ensimmäinen… hyvää matkaa kultapieni Voimiva Tiina ja kiitos kaikesta

Toimiva Mali ”Eka”
26.11.2011 – 1.10.2019
Vain yksi voi olla ensimmäinen… hyvää matkaa kultapieni Voimiva Tiina ja kiitos kaikesta
Toto kävi tänään eläinlääkärissä kuukauden takaisen tömärin takia. Elli oli ensin lähettämässä meitä Finnooseen tutkittavaksi, kun ajatteli että röntgen ei kerro koko totuutta.. eikä välttämättä kertonutkaan. Mutta kertoi tarpeeksi. Sen että olkanivel on ottanut osumaa ja siellä on nivel rikki
Löydöksenä röntgenissä olkanivelen lapaluun puoleisen sivusiteen kiinnityskohdan avulsiomurtuma. Tästä lähti taas kipulääkitys ja Cartrophen-kuuri seuraavan kuukauden ajaksi. Lisäksi kävellään dogg leggs shoulder -tuen kanssa seuraavat 4kk
Palautetta on tästä Tuusulan kunnalle annettu. Yksi koirapuistokäynti on nyt maksanut minulle karvan verran vajaa 1300e. Koirapuistojen kuuluu olla turvallisia myös nopeille koirille, eikä siellä tarvita turhia maisemointikikkoja
Kiitos pieni kaikesta
27.8.2018 – 16.9.2019
Tänään oli vuorossa Ainalla ja Saanalla hammaslääkäri. Saanalla oli murtumia hampaissa, joista osa taas poistettiin ja osa pinnoitettiin ja Ainalla oli kolarista johtuen hajonneita hampaita suussa. Hyvä oli että sain molemmat samalle päivälle samaan paikkaan.
Tänään availtiin sisaruksilta ensimmäistä kertaa jumeja sitten koirapuistokolarin… Aika oli varattu ennen kaikkea Totolle joka kävelee edelleen ontuen. Koko koira oli AIVAN korkkiruuvina, kuin pyyhe joka on väännetty kuivaksi. Vasen lapa on tuntunut minunkin käteen ”omituiselta”, mutta se johtui siitä että lavan keskikohta oli paikassa missä kuuluisi olla lavan reuna Jopa häntä oli aivan jumissa.
Toto antoi kiltisti käsitellä vaikka ilmeestä välillä olisi voinut päätellä toista… Ensimmäisen ja ainoan kerran Toto kerran nosti päätä, otti kevyesti Virpiä suulla kädestä kiinni ja siirsi käden pois kohdasta minkä käsittely oli ilmeisesti rankkaa. Mutta hetken kuluttua sekin kohta saatiin leivottua kondikseen. On tän jätkän pää vaan kultaa, kun tietää että vaikka tekee kipeää niin lopputulos on hyvä olo Ja Virpi, olet timanttia
Itkua on Toton kohdalla väännetty jos poika ei tästä selviä mutta nyt näkyy valoa tunnelin päässä. Kisat ja kokeet saa mun puolesta olla kunhan vain saan pitää tämän koiran
NIin kuin eräs ystäväni eilen sanoi.. ”on koiria ja sitten on näitä suuria Persoonia”. Toto on sellainen, isolla P:llä
Vaikea ja ärsyttävä. Äärettömän rakastettava ja antaa itsestään 150% omille ihmisille. Mun bodyguard, mä uskallan liikkua missä vaan kun Toto on turvana
Noora ja Lyyli (Toimiva Tyylitaju) kävivät näytelmässä Riihimäellä saavutuksena käyttöluokassa laatuarvosana H. Tuomarina tanskalainen Birk Carsten joka arvosti selkeästi käyttöluokan koiria.
Lyylin arvostelu oli seuraava:
Hyvänkokoinen, erinomaisessa kunnossa. Tulisi olla pienemmät korvat. Hyvän pituinen kuono. Erinomaiset silmät, hyvä purenta. Hyvä ylälinja ja lantio. Voisi olla lyhyempi kropaltaan. Kantaa häntää liian korkealla. Hyvin kaareutuneet kylkiluut. Takakulmauksia voisi olla vähemmän. Hyvä turkin laatu, toivoisin enemmän mustaa väriä kokonaisuudessaan. Aktiivinen liike ja luonne.
Kiitos Noora aktiivisuudesta
Aina palkittiin jo toistamiseen Hausjärven Haukkujen vuoden monipuolisimpana HauHau-koirana Koiria kisassa oli yhteensä viisi ja toiseksi sijoittui Toto
Olihan sisaruksilla viime vuonna kaikenlaista, agia, tokoa, rallya, näyttelyitä ja luonnetestiä.
Tää vuosi onkin sitten mennyt enemmän ja vähemmän saikutellessa.. siitä jos jaettais palkinto niin varmaan voitettais sekin
2,5 viikkoa siitä kun Toto ja Aina juoksivat rintarinnan koirapuistossa päin kiveä. Se törmäys kaikuu edelleen korvissa… ja voitte uskoa kun kaksi kahelia painaa sen 30km/h ja törmää täysillä päin! Laitoin palautetta kunnallekin että nämä kivet ovat HENGENVAARALLISIA kovaa juokseville koirille. Hiekan väriset kivet hiekalla puiden varjojen keskellä…
Aina selvisi kolarista pienemmillä vammoilla, hampaasta lähti pala, silmäkulma aukesi ja nivuseen tuli hiertymä. Toki oikea lapa otti osumaa, mutta Aina liikkuu puhtaasti.
Sen sijaan Toto kärsi tömärissä isoimmat vauriot. Vasemman etujalan liike on edelleen epäpuhdas. Jalkaan ei saa taivuttamalla enää kipureaktiota. Toto venyttää etupään normaalisti aamuisin ja kiipeää esim. rappuset puhtaasti. Pääsee autoon, pois sieltä ihan ok. On oma normaali iloinen itsensä eikä näytä millään tavalla kipeältä.. Tämän koiran kohdalla voin todellakin tietää jos on kipeä tai väsynyt, sen huomaa kaikki sillä Toto on silmin nähden ärtynyt. Tällä hetkellä epäily on siis hermovaurio jalassa. Sitä ei vielä tiedetä jääkö vaiva pysyväksi ja koira 3v 8kk alkaen sairaseläkeläiseksi Vi*uttaa enemmän kuin sanoin pystyy kertomaan!
Pari viikkoa Toto oli levossa, mutta sitten alkoi sen verran paikat hajoilemaan kotona liikkumattomuuteen että Toto sai mahdollisuuden olla vapaana mökillä viikonlopun. Voin sanoa että otus nautti elämästään kyllä täysillä Näetkö sinä kipeän koiran videolla?
VIHDOIN pääsin Ainankin kanssa hierottavaksi. Edellinen käsittely Ainalla on ollut joskus alkuvuodesta ja kaikki tapaturmat sen jälkeen ovat siirtäneet mahdollisuutta. Sekä tietty aikataulut joita ei ole saatu sopimaan puolin ja toisin. Pari viikkoa sitten sattunut tömäri kiven kanssa näkyi oikeassa lavassa vaikka ei liikkeissä näykään. Tästä nyt kuitenkin ensiapua ennen fyssäriä tai fasciaa…
Sunnuntaipäiväksi oli varattu treffit Kessun sukulaisten kanssa paimennuksen merkeissä. Mahtavaa päästä näkemään omistajia ja sisaruksia sekä sukulaiskoiria Kessun ”sukutilalla” Woollandiassa Itse paimennukset menivät omilta koirilta hyvin. Päästiin puuttumaan Kessun ryntäilyyn lampaita kohti ja poika tekikin hienoa duunia sen jälkeen. Saana-mummo taas pääsi lunastamaan synttärilahjansa ja oli extrapätevänä liikuttamassa lampaita aitauksessa. On kyllä koukuttavaa, vaikeaa mutta niin koukuttavaa