Kirjoittajan arkistot: admin

Hengissä ollaan

Gapapentiini yhdessä kortisonin kanssa näyttää toimivan. Mette on toki väsynyt, rapsuttelee satunnaisesti mutta enää murto-osan siitä mitä tämä alkuhelvetti oli. Muutenkin silmiin on palannut Mettemäinen ilo

Rakkaista rakkain pikku Möttönen, maailman paras Mette!

Aures-käynti

Meillä oli tänään käynti Aureksessa. Mette oli aamusta hyvillä unillä kun herätin sen ellireissulle. Lääkitys on ollut kohdillaan ja opiaatit ovat pitäneet ötökän enemmän untenmailla. Tokikaan tämä ei ole se Mette mitä mä haluan jatkossa katsoa, mutta Möttönen tarvitsee nyt aikaa toipumiseen ja voimien keräämiseen. Mennään se sitten nukkuen jos tarpeen.

Lääkerepertuaari on nyt ollut Prednisolon, Tralieve pistoksena ja pari viimeistä tabletteina, Isaderm-voide sekä pesu joka Clorexydermillä kolmesti päivässä. 

Metellä on toki juoksut tärpeissä nyt päällä joten mitään hormonaalistakaan ei täysin voi sulkea pois. Raapenäytteet puhtaat, ei ulkoloisia, kapia tai muutakaan. Korvat siistit, tassut ok. Niskan iho kuivahtanut ja kauttaaltaan karstainen, ei enää märkäeritettä.

Sai Cytopoint-pistoksen ja aloitetaan Gapapentiini. Isaderm-voidetta jatkossakin. Koko kööri sai myös ulkoloislääkityksen vaikka raappeesta ei löytynytkään mitään eikä meillä oireile ei ihmiset eikä toiset koirat. Mutta koska en vielä ollut ratkaissut edes meidän punkkientorjuntaa tälle vuodelle, niin saatiin koko köörille Nexgardin resepti.

Gapapentinin aloittamisen jälkeen Mette rauhottui. Illalla se nukkui rauhassa ja oli muutenkin oma itsensä. En tiedä onko tämä nyt hyvä vai huono asia. Pääasia tietty että Mette on täällä meidän kanssa. En todellakaan ole valmis luopumaan siitä vielä! Metellä on koko elämä vielä edessään.. karvan verran alle 2,5-vuotias koira.

Sodella alkoi juoksut

Soden juoksut alkoivat, vitsit jännää! Kohda lähdetään sitten Buustin luo kylään. 

Sode kävi juuri eilen puntarilla ruokaostosten yhteydessä, panoa tällä kuivan kesän oravalla on 18,7kg!

Lotta kärsii valeraskaudesta ja maitoa tulee ihan omiksi tarpeiksi, voi näitä meidän juoksupyllyjä.. Hän haluaisi olla äiti eikä vain hoitotäti.. tätä onnea ei vaan Lotalle tulla suomaan.

Samaan syssyyn että Metelle haettiin tänään vähän stydimmät kipulääkkeet että selvitään perjantain Aureksen aikaan. Tralievellä mennään, nyt on kovat piipussa mutta Mette ei pysty edes nukkumaan tällä hetkellä. Koko rinnus ja etuosa etujalkojen välistä on kipeä!

Royal Coctaileja katsomassa

Käytiin Marikan luona Paimiossa katsomassa pikku Kessuttimia. Voi että tätä pientä miestä! Se juoksi suoraan syliin ja itkuhan siinä pääsi! Luojan kiitos se on uros niin ei tarvitse vahingossakaan sortua moiseen… Virallisesti tämä pieni on Royal Coctail Without Limits. Pennut ovat ihan uskomattoman reippaita ja avoimia tapauksia. Hieno pentue!

Aamulla Lyyti Taalasmaa tutkaili Ruissalossa viiden jälkeen pellolla olevia tirppoja. Oltiin puskaparkissa jossain päin Ruissaloa. Hyvää treeniä kesälomareissua varten…

Meten hoitoa

Ohjeeksi saatiin myös pestä Metteä Clorexyderm shampoolla. Sekin onnistui näppärästi reissussa kun lämmitettiin vettä kaasulla ja ”mökkityyliin” pestiin vadissa. Tässä ollaan Raumalla

Yyterissä

Keväällä on aina pakko päästä Yyteriin. Lähes poikkeuksetta arkipäivä toukokuussa ja rannalla saa olla aivan rauhassa, niin tänäkin vuonna. Koirat painoivat toista tuntia sata lasissa ja harvinaisen väsynyttä sakkia oli kun päästiin takaisin vaunulle. Tämä olikin koeponnistus vaunuilussa ennen kesälomareissua!

Takarivissä Minttu ja Maisa. Keskellä Mette Lilli, Leena, Muusa ja Lotta, edessä oikealla Lyyti.
Kessu ja Sode pääsivät vielä mukaan katsomaan auringonlaskua

Mette ongelmia

Metellä alkoi muutama päivä sitten ihan jäätävät kutinat. Ensin olin hyvin ihmeissäni kunnes paikallistin turkin alta hotspotin. Asiaa puitiin kasvattajan kanssa ja paljon ja luulin jo hetken että tässäkö tämä oli?! Tänään löytyi lisää hotspotteja ja Mette pääsi lopuista karvoistaan. Koko niska ja kaula ovat yhtä hotspotia.

Eläinlääkärissä toissapäivänä Meten tilanne konsultoitiin Aistin neurologin kanssa. Verikokeet ok eikä päällisin puolin muuta murhetta kuin nämä hotspotit. Lääkkeenä kortisoni ja Isaderm-voide.

Galleria ajantasalle

Sen verran iso proggis oli, että laitetaas nyt ihan ilmoitusluontoisesti, että hipsu.comin galleria on vihdoin saatettu ajantasalle Eihän siihen mennytkään kuin kolme päivää. Facesta hävitin 2011 perustetun Team Toimivan sivun. Instassa ja täällä voi kertoa ne mitä tarvitsee kertoa Galleriaan tästä!

Väki vähenee

Mun kevät on ollut aika kamala, asioita sen enempää avaamatta voimat ovat olleet kortilla. Tuisku Sode tilanne ratkesi parhaalla mahdollisella tavalla ja ajattelin että tässähän tämä. Mutta ei… yksi asia johti toiseen ja yhdessä tilanteessa sain mahdollisuuden kysyä Kiiralle hoitopaikkaa ystävältäni jolla sattui sopivasti olemaan koti tyhjänä. Vein Kiiran itse sinne ja se ei peräänsä katsonut kun lähdin ovesta ulos. 

Tosi nopeasti huomattiin, että Kiiran on oikeastaan vielä parempi siellä kuin meillä. Elämä ainoana koirana kaiken keskipisteenä sopii neidille enemmän kuin nenä päähän. Kiira elää äitinsä tavoin ihmiselle. 

Mietittiin alkuun sijoitusvaihtoehtoa, mutta päädyttiin lopulta siihen, että Kiira vaihtaa kotia ihan virallisesti. Pohjia on tehty vaikka mihin joten siitä on hyvä jatkaa! Onneksi kuulen Kiiran kuulumiset jatkossakin eikä se katoa mun elämästä mihinkään. Tässä elämäntilanteessa tämä vaan oli sitten kuitenkin jos nyt ei paras, niin sopivin ratkaisu.

Kiira treenaamassa esineruutua ensimmäistä kertaa ulkona

RC pennut syntyivät

Kessusta tuli viidennen pentueen iskäkoira kun O’Yeahin pennut syntyivät vahvuudella 3+2. Yksi uroksista on ihan isänsä näköinen!

Kuva Marika