Siis niin siistii että viralliset kisat starttasivat VIHDOIN Suomessa!
Viikkoa ennen päätin mennä myös Soden kanssa hakemaan kisakokemusta, joten mulla oli yhteensä neljä starttia. Kessulla kaksi, Sodella kaksi. Päivä oli pitkä mutta nautin joka sekunnista. Vihdoin mulla on laji jossa voin kisata omien rajoitteideni kanssa!
Kaksi ensimmäistä rataa oli Kessun kanssa. Ensimmäiseltä radalta tuli hyllytys viimeiselle hoopille. Kessu oli ihan super! Toisella sitten sössi ohjaaja. Sen verran pyörrytti vauhti ja mutkat, että ”horjahdin” hieman yli ohjausalueelta. Tulos siis 5 rv. Videot A-rata, B-rata.


Soden kanssa käytiin katsomassa mikä meidän koulutustaso on tällä hetkellä. Treenejä on takana huomattavasti vähemmän kuin Kessulla ja viime syksynä olin jo lyömässä hanskoja tiskiin koska mistään ei tuntunut tulevan mitään. Aika ja ajatustyö auttoivat. Kaikki lelut pois näkyviltä ja namiakin vain vähän ja harkitusti. Pääasiassa sosiaalista palkkaa. Se on osoittautunut varsin toimivaksi ja on päästy etenemään treeneissä. Estehakuisuutta ja halua pitää vielä kaivella mutta kaikesta huolimatta saatiin tulos ekoista kisoista, Sode teki paljon asioita oikein. Olisi saatu ensimmäiseltäkin radalta mutta hyllytettiin siinäkin viimeiselle hoopille 25 rv:n jälkeen. Toiselta radalta siiten huomion herpaantumisen jälkeen hoopin ohitus ja väärälle linjalle ajautuminen. Vielä ei osattu korjata moista, 10 rv. Videot C-rata, D-rata.

Video by Petra Strübing