Lisäsin Tuiskusta myynti-ilmon muutama päivä sitten. Olen huomannut Tuiskun käytöksessä muutoksia ja häiriöitä, joita se ei ole ennen esittänyt. Asiaa on pohdittu yhdessä ja erikseen perheen ja Tuiskua tuntevien ystävien kesken.
Tuisku on sydämeltään työkoira! Se on aina ollut sitä ja tulee aina olemaan. Se on henkeen ja vereen paimen ja se löytää joka asiasta paimennettavaa. Varsinaista paimennuskohdetta, lampaita, Tuisku ei ole nähnyt sitten viime kesän joten se on purkanut viettiään meidän muihin koiriin. Ja kuten sanottu, Tuisku löytää joka tilanteesta paimennettavaa. Eikä tämä paimentaminen pelkästään ole pahasta, mutta kun siihen lisätään napsiminen ja murina, kertoo se jo enemmän. Tuisku elää oravanpyörässä, jatkuvassa stressissä koska en saa sen päätä purettua kuten harrastuskoiralta puretaan.
Se että Tuiskusta ei tule kisakoiraa muihin lajeihin, ei estäisi mua treenaamasta tottista, hoopersia, vetojuttuja.. jotain, mulla ei riitä taidot viedä tuollaista koiraa näissä lajeissa. Tuiskun itsetuntoa on kohotettu niin kuin vain osaan, mutta en saa sitä kantamaan.
Tuiskulle on kyselty kotia toisaalta jossa se pääsisi pois tästä ajatusten sekamelskasta, missä se nyt elää pystymättä rentoutumaan normikoiran tavoin. Tarjolla olisi pääsy takaisin lammastilalle pienimuotoisiin työhommiin, mutta mä en suoraan sanoen tiedä pystynkö luopumaan tuosta. Siitä on tullut hyvin rakas tänä aikana minkä on meillä asunut. Mutta olenko tässä vain itsekäs enkä pysty päästämään irti vai ajattelenko Tuiskun parasta ja se pääsisi erittäin paljon vähemmän stressaavaan ympäristöön maalle. Mikä on oikein? Jälleen uusi koti tuolle vaikka lupauksen olen antanut että sen ei tarvitse meiltä lähteä 
Tänään me mentiin kuitenkin ihan kaksin metsään. Normikohdassa ajomatkaa alkoi huuto takakontista, koska sinnehän oltiin taas menossa paimentamaan ja stressaamaan itseään muilla koirilla 
Päästin Tuiskun autosta ja meno oli kuten ennenkin, täysii metsään ja sitten ihmetellään että missä ne muut ovat?! Tuisku toljotti monta minuuttia etsien muita jotka siis olivat kotona. Kohta se aloitti paikasta toiseen sinkoilun ja siinä sivussa etsi vielä muita, kunnes keksi, että tulee mun taakse paimentamaan. Pysähdyin ja seistiin varmaan 10 min paikallaan kunnes Tuisku lähti mun takaa pois nuuskutelleen maata… Mietin että oliko se todella näin helppoa mutta ei ollut. Tuisku tuli takaisin taakseni takaisin seisomaan ja siinä sitä sitten oltiin. Se koitti ajaa mua liikkeelle tökkien polvitaipeisiin, mutta en liikkunut. 10-15 min seistiin paikoillaan ja ihmeteltiin maailman menoa…
Lopulta Tuisku otti askeleen pois mun takaa, odotin hetken ja koitin lähteä liikkeelle ja se palasi välittömästi ”paimennuspaikalle”, viipyi siinä muutaman sekunnin ja loppumatkan menikin sitten häntä töttöröllä haistellen ja tehden tarpeita kuten NORMAALIT KOIRAT. Itkuhan siinä pääsi kun näin tuon koiran ensimmäistä kertaa rentona lenkillä. Tehtiin tätä normaalia vartin lenkkimatkaa noin 45 min. Tuisku joutui käyttämään päätään tilanteen ratkaisemiseen ihan itse.
Kotona meillä makasi tämän pienen, tehokkaan ja tarpeellisen lenkin jälkeen aika väsynyt Tuisku. Nyt tietenkin sitten se kysymys että kantaako tämä? Onko siihen resursseja vaikka tahtotilaa on. Kaikenlainen paimentaminen omassa laumassa on nyt katkaistava. Pitäisi päästä tekemään sitä ihan sinne missä sitä kuuluu tehdä, lampailla…
