Chianti Gymor

Saksanpaimenkoira, narttu
10.12.2014 – 14.10.2017
i. Ibon Jipo-Me
e. Oxana z Trojmezí
kasv. Jan Hlavacek, Tsekki, kennel Gymor
sijoituskoira, om. Sanna Attola, kennel Gray Fenris
Piki Working-dog.eussa

IMG_3117Piki ehti asumaan meillä päivälleen vuoden. Alusta asti se oli hieman herkillä mutta lauman mukana liikkui kuitenkin hyvin. Leikki maalimiehen kanssa hienosti ja opetteli innoissaan tottelevaisuutta ja agilitya.

Kesällä mökkireissulla huomattiin ensimmäisiä oireita siitä, että Piki reagoi alustoihin. Silta saareen mentiin köyryssä kävellen korvat levällään.

Uutena vuotena Piki reagoi paukkuihin, jopa niiihin kaukana kuuluviin tussauksiin. Koko illan se oli kotona pää ja korvat pystyssä ja levoton. Levoton se oli hieman muutenkin ja vaihteli paikkaa vähän väliä. Muutama päivä vuoden vaihteen jälkeen sille käytiin ampumassa kentällä starttipistoolilla. Piki olisi mielummin ottanut hatkat, se lopetti leikkimisen ja käytös passivoitui. Ihan toivottomalta tilanne ei kuitenkaan tuntunut ja päätettiin ottaa aikalisä. Olihan meillä vielä se agilitykin…

Testasimme Pikiä monin tavoin itse uuden vuoden jälkeen, mm. kerrostalon (ja omakotitalon) rappuset olivat neidolle liikaa. Ja kerran sattui televisio olemaan päällä niin että siellä räjäytettiin kranaatti, siitäkin Piki otti hatkat toiseen huoneeseen.

IMG_9020Olin kuitenkin kovasti innostunut Pikin kanssa aksaamisesta ja tavoitteena oli että starttaamme ’16 kesällä agilitykentät… Helmikuussa kävin Pikin kanssa eräänä lauantaina katsomassa aksakisoja meidän naapurissa olevassa uudessa hallissa. Tein harkkahypyillä muutaman loikan ja vaikka Piki kuunteli taakse ja meinasi hieman paineistua, se kuitenkin hyppäsi esteet. Sunnutaina mentiin sitten hengailemaan oikein ajankanssa hallille. Mentiin hallin päätyyn sivuun katselemaan kuinka koirat menivät ja tulivat radalta. Kuulutus pauhasi ja muutenkin oli yleistä härdelliä, sitä mitä aksakisoissa tulisi olemaan. Muutaman minuutin Piki pystyi tilanteessa olemaan, mutta sen jälkeen se paineistui niin, etten enää saanut siihen kontaktia ollenkaan. Se yritti vain paniikissa ulos hallista. Jäätiin kuitenkin halliin vielä ja vielä enemmän sivummalle. Piki tuli makaamaan mun viereen, mutta päätös oli siltä osin sinetöity. Piki saisi lähteä kotiin, missä sen ei tarvitse moisista asioista kärsiä. Missä se saa olla oma hömelö itsensä, eikä siltä vaadita liikoja.

Hei hei Piki, hyvää loppuelämää, ole vahva!

Toukokuussa 2018 sain tiedon, että Piki on lopetettu. Pienen elämä ei ollut kovin pitkä…

Pikin videosivu