Aina hammaslääkärissä

Huomasin eilen lenkin jälkeen, että Ainalta oli haljennut etuhammas lenkillä. Eipä siinä muu auttanut kuin aika lekurille ja hammas veks, se oli lohjennut ihan ienrajasta ja juurikanava oli näkyvissä. Olisin halunnut pikaisen läpivalaisun ruotoon, mutta siihen ei valitettavasti asemalla ollut aikaa.. joten alkuperäisen suunnitelman mukaan kuviin sitten tammikuussa. Pöh.

img_7593

Ainan ekat päiväkännit

img_7598

Sammuu, ei sammu.. sammuuu :D

Millään ei meinannut Aina unille mennä.. liekö sitten antaneet niin vähän ekalla kerralla että piti pistää uusi satsi myöhemmin. Itse operaatio meni hyvin. Ainalla on, tai siis oli täysi hampaisto joka on kaikin puolin kunnossa. Nyt on tästä todistus ja tulevaisuudessa voidaan sitten mennä hyvällä omallatunnolla näytelmiin esiintymään.

img_7609

Kotona otettiin Ainun hoidon aikaan iisii. Tyttöjen välit ovat olleet nyt jo jonkin aikaa kireät tulevien juoksujen takia ja varsinkin äiti ja tytär ovat jatkuvassa hankauksessa keskenään. Mua ärsyttää suurimmilta osin lähteä tällä hetkellä niiden kanssa edes lenkille kun se on jatkuvaa kinastelua. Goalla on paha tapa antaa hammasta ihan syyttä suotta  Aina sitten kiljuu jo varmuuden vuoksi ennakkoon jos vaikka sattuu osumaan.

Oon jo miettinyt että pitäiskö Ainan lähteä toiseen kotiin täältä, mutta en kyllä haluaisi siitä luopua. Sen kanssa on kiva touhuta ja sillä kestää kippo hyvin treeneissä kasassa toisin kuin Goan. Jos tämä meno jatkuu vielä juoksujen jälkeen niin joku ratkaisu on tehtävä, ei täällä kestä kenelläkään pää tätä nahistelua ja stressiä. Auttaiskohan sterkkaus? Kun sain potilaan kotiin niin Goa kun yritti tulla lähelle, se sai Ainan saman tien valpastumaan ja piti tulla pörräämään viereen vaikka silmät luppasivat. Ei tää kivaa ole eikä tämmöistä nahisteluparia mulla ole koskaan aikaisemmin ollut 

img_7615

Goa rakas <3

img_7626

Harvahammas Aina

2 thoughts on “Aina hammaslääkärissä

  1. Mari

    Meillä kolme narttua, jotka kaikki ovat sterkattuja. Juurikin tästä syystä, että hormonien heittely sai aikaan ihan turhia ja typeriä silmäilyjä, joista sitte puhkesi mylläkkä… Vanhemmat kaksi on leikattu jonkin aikaa pentujen jälkeen, eli sitten kun sijoitussopimukseen sovittu jalostuskäyttö on hoidettu. Nuorin, jalostuskäyttöön soveltumaton, sterkattiin puolitoistavuotiaana, silloin havaittiin silläkin turhaa pörräämistä hormoneista johtuen mikä vaikutti laumaeloon. Laumaelon pysymiseksi hyvänä päädyin sitten senkin sterkkaamaan. Olen ollut erittäin tyytyväinen ratkaisuun, vaikka ainahan leikkauksissa omat riskinsä piilevätkin eikä tämä välttämättä kaikilla ratkaisuksi toimikaan, mutta meidän laumaelon tämä ratkaisu on mahdollistanut :)

  2. admin Artikkelin kirjoittaja

    Mulla ei ole kokemusta kuin yhden uroksen kastraatiosta ja yhden nartun sterkkaamisesta ja kummallakin tuli pissavaiva kaupanpäällisinä. Siksi pelkään tätä ajatusta vaikka se voisi tilannetta rauhoittaa.

Kommentointi on suljettu.