Tokoo, agii, vepee…

Mua puri tokokärpänen vaan miks suremaan
Tänäkin aamuna löysin lääkkeen siihen puremaan
Kaivoin esiin tokotörpöt, ruutunauhan valkoisen
On deja vu- olo ollut mulla, siitä lähtien

Eli tokoilut jatkuvat jälleen. Goa opetteli ruutua ja on kyllä mahtavaa että on koira joka kestää toistoa toiston perään ja tekee sen aina yhtä iloisesti ja täysii! Wow! Lisäksi jatkettiin merkin kiertämistä, kaukoja, seuraamista ja noutoa. G

Piki neitokainen täytti tänään 6kk. Sen kunniaksi pistettiin rimat kannattimille agilityssa. 10cm esteet neito veti hirmu loikalla yliVaikka suurin osa ajasta meillä menee halipusutteluun niin tässäpä video…

Illan vepeilyt järkättiin taas Hausjärvellä, sen verran oli tuulta ja tuiverrusta että en varsinkaan Hilmalle halunnut moisia treeniolosuhteita. Goa kävi tekemässä vain avoimen oman veneen. Tarttee nyt kiinnittää huomiota enemmän siihen mihin se hyppää veneestä. Tänäänkin suoraan köyden päälle ja sitten pyöri kuin kala vedessä että mitäs sitä oltiinkaan tekemässä.. omatoimisesti kuitenkin ratkaisi asian ja hienosti veti veneen rantaan. Harmi kun ei vientiä päästy treenaan… mut kaikkea ei vaan voi. Mä pääsin kuitenkin pelaamaan GoPron kanssa

Hilmuskan treenit oli onnistuneet. Omaveneessä kiskoi meidät TAAS pöpelikköön, mutta minkäs teet.. jotkut virtaukset sen tekee kun venekin tuli aivan vinossa perässä. Toivotaan että tulevana viikonloppuna onnistuu taas kaikki niin kuin pitääEttä voi JÄNNITTÄÄ ja kun matkakin on riittävä niin toivon todella että kotimatkasta “tulee lyhyt”