Hallitreeniä

Tässä on ollut aikamoista itsensä kasaamista Ainan ja Toton menetyksien jälkeen. Kaikki ottaa aikansa.. Malinoisien lähtö on tehnyt Kessulle pelkästään hyvää. Sen verran tassun alla se on joutunut elämään, että nyt kun saa olla kaikin puolin vapaasti niin alkaa näyttämään ihan uusia puolia itsestään Toki on ollut koko viime syksyn jo aikamoisessa nousukiidossa tottiksen osalta, mutta nyt! Nyt se alkaa olemaan sitä mitä haluan. Tämä koira todellakin on tarvinnut aikaa eikä ole mikään tenavatähti kehittymisensä suhteen. Toisaalta, ei kaikkien tartte olla kaksivuotiaana maailmanmestareita. Ei edes Suomen