Kortisoni tehoaa

Monen ihmisen kanssa jutelleena uskalsin pyytää kortisonin kokeiluun Ainalle. Sitä on nyt syöty 4 päivää, mutta muutokset Ainan käyttäytymisessä ovat havaittavissa. Koko koira on silmin nähden rauhoittunut, toki lääke myös väsyttää mutta Ainan ilmeeseen on palannut se tietty rauhallisuus. Sen kosketusherkkyys on tiessään, enää ei tule hammasta jos koskee kylkiin tai osuu korvaan, eikä se ei vingu koskettaessa.

Pojat ovat lakanneet nuuskimasta sen kylkiä. Aina ei tule karmit kaulassa sisälle, ei koeta syödä ja repiä jokaista vastaan tulevaa puuta lenkillä. Ei räksytä eikä säädä ja sählää koko ajan. Ruokahalu sillä on aina ollut hyvä, mutta en näe muutosta vielä ainakaan. Eikä toistaiseksi ole alkanut juomaan tai pissaamaan enempää kuin ennenkään.

Katsotaan miten käy, mutta joku tulehdustilahan tämä on kropassa ollut ja Ainan on pitänyt juosta “kipua pakoon”. Vaikka immunologinen sairaus ei todellakaan ole ja ollut se mitä tähän ratkaisuksi toivoin, niin voin sanoa että helpottaa jos kortisoni on se lääke jolla Ainan olon saa normaaliksi ja rauhoittumaan. Sitten mennään sen kanssa, tarvittaessa vaikka loppuelämä.

Ainuska lepäilee