Arkistot päivämäärän mukaan: 31.3.2021

Uusi arki

Kiirettä pitänyt, maaliskuu on edennyt jo viimeiseen päivään. Elämä on aika erilaista kuin ennen. Lauma on balanssissa, rauhoittunut. Ja ennen kaikkea, minä olen rauhoittunut. Aikaa on ollut ajatella koko viime syksyä, Ainaa, Totoa.. niiden poismenoa. Sekä tietty uusia perheenjäseniä ja vuoden vaihteessa vaihtuneita työkuvioita. Iso osa elämää on mennyt muutamassa kuukaudessa ihan uusiksi ja huomattavan paljon helpommaksi.

Laumani, Miki, Minttu, Saana ja Kessu

Ja ei, ei tartte soittaa valkotakkisia vaikka nämä pienet ovat taloon tulleet Seurakoirat ovat seurakoiria ja harrastuskoirat ovat sitten erikseen. Pieni tarvitsi kaverin. En kuvitellut ottavani sitä nyt, mutta näin vain kävi. Mikiä olin kuolannut jo parisen viikkoa ja kun taas piti luottaa siihen tunteeseen mikä tuli, niin vaihtoehdot oli aika vähissä. Molemmat minit ovat tuontikoiria. Suomesta tuskin olisin tällä ajalla edes saanut pentua. Ihan luovutusikäistä en edes etsinyt vaan hieman vanhempaa. Miki ja Minttu ovat molemmat puolivuotiaita vajaan kuukauden ikäerolla, joten taas on “sisko ja sen veli” kotona Huikea parivaljakko jonka menoa seuratessa tulee väkisin hymy huulille

Etäpäivän työkaverit. Paltsusta kun häipyy hakemaan kahvia, niin oravat kurkkivat heti sohvalla että minne se nyt häipyi

Osin koiravalinta oli myös lapsen näkökulmasta. Miten paljon helpompi hänen on hallita tämän kokoisia kuin isoja koiria. Näistä pikkumurusista on seuraa koko perheelle. Minttua ja Mikiä voi seurata heidän omalta instatililtä @minttujamikki.

Minit

Haaveissa on tietty jo kauan ollut myös toinen oikea harrastuskoira. Olin ottamassa labbista, mutta peruin varaukseni jo ennen kuin pennut syntyivät. Eikä niitä olisi edes sitten riittänytkään. Nyt on kiikarissa bordercolliepentue… katsotaas kuinka käy

Muutenkin menee hyvin. Kessu on edennyt valtavin harppauksin ja odotan innolla että päästään metsään kokeilemaan hallissa talvella opittuja juttuja. Sekä tietty isolle kentälle tekemään tottiksia. En osaa sanoa, onko Kessu tänä kesänä jo koekunnossa pk-puolella, mutta viimeistään sitten ensi vuonna. Mikäli näitä kokeita nyt joskus vielä edes järjestetään. Rallyynkin olisi kiva päästä sen kanssa koettelemaan

Kessu leikkimässä Ässä cockerin kanssa, pojilla meni aika lujaa

Saana elelee eläkeläisenä mukana kaikessa. Touhuilee minkä kerkeää eikä siitä kyllä millään uskoisi että se on jo 11,5v! Tämmöinen toinen, kiitos

Saana maaliskuussa mökillä