Arkistot päivämäärän mukaan: 18.9.2019

Toto eläinlääkärissä

Toto kävi tänään eläinlääkärissä kuukauden takaisen tömärin takia. Elli oli ensin lähettämässä meitä Finnooseen tutkittavaksi, kun ajatteli että röntgen ei kerro koko totuutta.. eikä välttämättä kertonutkaan. Mutta kertoi tarpeeksi. Sen että olkanivel on ottanut osumaa ja siellä on nivel rikki

Unille menossa

Löydöksenä röntgenissä olkanivelen lapaluun puoleisen sivusiteen kiinnityskohdan avulsiomurtuma. Tästä lähti taas kipulääkitys ja Cartrophen-kuuri seuraavan kuukauden ajaksi. Lisäksi kävellään dogg leggs shoulder -tuen kanssa seuraavat 4kk

Dogg leggs shoulder -tuki, olkanivelet eivät saa päästä leviämään
Olkanivelen yläosa (kuvassa oik. sisäreuna) on murtunut

Palautetta on tästä Tuusulan kunnalle annettu. Yksi koirapuistokäynti on nyt maksanut minulle karvan verran vajaa 1300e. Koirapuistojen kuuluu olla turvallisia myös nopeille koirille, eikä siellä tarvita turhia maisemointikikkoja  

Oikean yläkulman kivi on meidän ongelmien syy, Ainalta murtuneiden hampaiden ja Totolta murtuneen olkanivelen. Nämä kivet ovat hengenvaarallisia kovaa juokseville koirille!