Tänään availtiin sisaruksilta ensimmäistä kertaa jumeja sitten koirapuistokolarin… Aika oli varattu ennen kaikkea Totolle joka kävelee edelleen ontuen. Koko koira oli AIVAN korkkiruuvina, kuin pyyhe joka on väännetty kuivaksi. Vasen lapa on tuntunut minunkin käteen “omituiselta”, mutta se johtui siitä että lavan keskikohta oli paikassa missä kuuluisi olla lavan reuna Jopa häntä oli aivan jumissa.

Toto antoi kiltisti käsitellä vaikka ilmeestä välillä olisi voinut päätellä toista… Ensimmäisen ja ainoan kerran Toto kerran nosti päätä, otti kevyesti Virpiä suulla kädestä kiinni ja siirsi käden pois kohdasta minkä käsittely oli ilmeisesti rankkaa. Mutta hetken kuluttua sekin kohta saatiin leivottua kondikseen. On tän jätkän pää vaan kultaa, kun tietää että vaikka tekee kipeää niin lopputulos on hyvä olo Ja Virpi, olet timanttia Itkua on Toton kohdalla väännetty jos poika ei tästä selviä mutta nyt näkyy valoa tunnelin päässä. Kisat ja kokeet saa mun puolesta olla kunhan vain saan pitää tämän koiran NIin kuin eräs ystäväni eilen sanoi.. “on koiria ja sitten on näitä suuria Persoonia”. Toto on sellainen, isolla P:llä Vaikea ja ärsyttävä. Äärettömän rakastettava ja antaa itsestään 150% omille ihmisille. Mun bodyguard, mä uskallan liikkua missä vaan kun Toto on turvana