Arkistot päivämäärän mukaan: 6.12.2018

Treenailemassa

Odottelen kuumeisesti vastausta siitä, saanko treenihallin ensi kevääksi käyttöön vai en… toistaiseksi vielä tehty ulkona, mutta esim. Saanan avoimen rallya varten tartten hallin koska asiaan liittyy agilityesteitä. Lisäksi palan halusta päästä opettamaan Totolle kepit ja renkaan siihen malliin, että saan sen kisakentille aksassakin  Toki haluan päästä opettamaan alkeet aksasta myös Kessullekin.. liekö tuo ainoita harrastusbortsuja jotka ei elämässään oo nähneet ainuttakaan aksaestettä 

Goalla samaa kuviota kuin viimeksi, eli ensin kierrettiin metsässä puita ja siihen perään tehtiin tottista. Vitsit se on MAKEE! Tämä on sitä parasta Goaa ja ikävä tätä tekemistä on ollut  Tuntuu että tää on myös se tilanne mihin silloin helmikuussa 2017 jäätiin. Sain Goaa silloin hiljaiseksi ja kuitenkin viettiä ja virettä on 

Kessu harjoitteli lelulla leikkimistä. Oltiin juuri syöty joten kokeilin tottista lelulla ja sillä saan siihen enemmän drivea. On hyvä syömään, mutta tässä näkyy nyt se että en ole aikanaan tarpeeksi tehnyt “suhdetta” duuniin ulkona. Kessun mielestä ulkona on vaan kivempi rallattaa, säätää, sählätä ja nuuskia joka paikkaa.. no, eiköhän se tästä korjaannu. Ja jos se halli saadaan niin siellä Kessu ei ole kenenkään muun kuin mun kanssa!

Totolla tottista ja puretin sitä pitkästä aikaa myös ipohihaan. Välillä tuntuu, että sen puolen purut vois olla sille paremmat. Vailla yllätyksiä josta menee hämilleen… olisi selkeä kaava jota tehdä, voisi sopia tuolle putkiaivolle huomattavasti paremmin kun olisi tiedossa aina se kohta missä saa purra. Se kun mielellään purisi joka tilanteessa ja koko ajan  Nyt myös uskaltaa jo jonkun verran haukkua, mutta sen kanssa saisi kyllä töitä tehdä. Luulen että hiljainen vartiointi olisi sille paras…

Ainalla en tehnyt mitään kun sillä piti olla aksatreenit jotka sit peruuntuivat… Saana kans huilasi tämän päivän.. lähinnä siksi kun multa loppui aika ja voimat 

T-kakarat 3 vuotta

Taskuvaras, Torpedo, Tykki, Täsmäohjus, Taktiikka, Tunnetila ja Tyylitaju täyttivät tänään 3-vuotta! Hienoja koiria, omistajilleen rakkaita ja paljon aikaansaaneita! Onnea ja menestystä myös tulevaisuuteen 

Taskuvaras ja Tunnetila, Toto ja Aina kuvattuna marraskuun puolessa välissä