Arkistot päivämäärän mukaan: 15.4.2018

Ajelulla

Tällä viikolla ajettiin jo toista kertaa ferrarilla ? Jumankauta ton koiran vauhtia! Monet kysyvät kuinka jalat kestävät asfaltilla, mutta uskoisin että näillä meidän vetomäärillä ja kilometreillä sillä ei ole merkitystä missä juoksee. Asfaltit ovat meillä siivottu, tassut ovat ehjät, alku- ja loppulämpät tehdään hihnassa ja koirapuistossa juoksemalla joten,,, Toki toivoisin että olisi metsätietä ja baanaa mutta kun ei ole niin ei ole. Varuskunnassakin on paikat niin rempallaan ettei sinne voi mennä. Lisäksi on nähtävä eteen että ketään ei ole maisemissa. Noi ohitukset kaipaa vielä vähän varmistelua vaikka selkeästi “ohi!” käsky alkaa jo tuottamaan tulosta ?