Arkistot päivämäärän mukaan: 20.1.2018

Aina Ojangossa

Ainuska kävi Essin kanssa kirmailemassa pari rataa Ojangossa. Ensimmäinen rata oli taas niin pienestä kiinni ja kun vitonen oli alla pituuden ohittamisesta niin puomi uusittiin koska lähti sieltä hieman omin luvin. Toisesta radasta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Kyllä tästä vielä hyvä tulee 🤗

Saanan piti startata ensimmäistä kertaa pikkumakseissa, mutta venäytti tiistaina etujalkansa hallilla treenin päätteeksi pallon perässä juostessaan joten huili tämän viikon. Katsellaan uutta kisaa myöhemmin.