Aihearkisto: mh & luonnetesti

Aina ja Toto luonnetestissä

Ainu ja Toto oli tänään ilmoitettu luonnetestiin. Halusin ja katsoin paikkaa Leikolan Katrille ja toisena tuomarina sitten oli Marco Vuorisalo. Leikolalla olen käynyt ennenkin ja tykkään hänen tyylistä viedä koe läpi.

Toto oli päivän toinen koira. Hieman etukäteen jännitin että mitkä reaktiot jätkä esittää, mutta hengissä selvittiin sekä minä että koira ?

Osa-aluepisteet olivat seuraavat
Toimintakyky +1a Kohtuullinen
Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +3 Suuri
Hermorakenne +1a Hieman rauhaton
Temperamentti +3 Vilkas
Kovuus +3 Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen luoksepäästävä, avoin
Laukausvarmus +++ Laukausvarma

Kokonaispisteet 200/300.

Aina veti sitten ihan ranttaliksi ja teki “Goat”. Kiskoi kelkkaa itse, haastoi kaikkia ja melkein jo testi häiriintyi sillä että ei ehtinyt keskittyä oleelliseen ? Sanotaanko että “oli ihan oma itsensä”…

Osa-alueet Ainan osalta olivat
Toimintakyky +1a Kohtuullinen
Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +1 Erittäin suuri
Hermorakenne +1a Hieman rauhaton
Temperamentti +1 Erittäin vilkas
Kovuus +3 Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen luoksepäästävä, avoin
Laukausvarmus +++ Laukausvarma

Kokonaispisteet 150/300.

Testien jälkeen hilpastiin hetkesi Turun linnan kautta Ruissaloon. Mukava oli käydä sielläkin kun edellisestä kerrasta on tyyliin kymmenen vuotta ainakin jos ei enemmänkin…

Linnanneito Aina

The KING of Fucking Everything

Kodinturvajoukot

Ruissalossa. Toto tiirailee ohimeneviä veneitä…

Toimivat tyypit

Mummokollie :D

Ja vähän viilennystä turkkiin ;)

Tyylitaju Lt +120p

Lyyli (Toimiva Tyylitaju) käväisi luonnetestissä Hämeenlinnassa Tarja Matsuoin ja Lea Haanpään arvioitavana. Lyyli oli oikeastaan koko testin oma itsensä, mutta vetäisi aikamoiset kierrokset vieressä olevasta järvestä jonne olisi halunnut. Itse testissä sitä ei hetkauttanut ei haalarit eikä räminätynnyrit. Uhassa ohjaajan kanssa hyppi eteenpäin eikä väistänyt. Seinässä ei kokenut mitään, ei siis myöskään pakitellut.

Toimintakyky +1a kohtuullinen
Terävyys +1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +3 suuri
Hermorakenne +1a hieman rauhaton
Temperamentti -1a häiritsevän vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen luoksepäästävä avoin
Laukausvarma

kokonaispisteet +120, hyväksytty.

Taktiikka Lt +185p

Konna (Toimiva Taktiikka) kävi tänään hurvittelemassa Liperissä luonnetestissä. Pisteitä kertyi 185 ja laukausvarma. Konna suoritti koko testi hyvällä moodilla, puolusti niin itseään kuin ohjaaja, oli kaikessa mukana eikä hätkähtänyt oikein mistään. Hyvältä näytti! Kiitos Anni aktiivisuudesta!

Osa-aluepisteet seuraavat

Klikkaamalla kuva isommaksi :)

Eka luonnetestattu

Eka oli toinen luonnetestattu M-kakara ja selvisi päivästä puhtain paperein. Osa-alueet seuraavasti ja kommentit perässä Tiinan:

I Toimintakyky +1b, kohtuullisen pieni
(kelkasta palautumiseen meni hetki)
II Terävyys +1b, koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä
(ei vastannut yksin ollessaan uhkaan, väisti ja alistui)
III Puolustushalu -1, haluton
(piiloutui minun selän taakse kun uhattiin)
IV Taisteluhalu +2a, kohtuullinen
(leikki mielellään tuomarin kanssa)
V Hermorakenne +1a, hieman rauhaton
(pimeän huoneen jälkeen läähätti ja oli vähän hermostuneen oloinen)
VI Temperamentti +3, vilkas
(reagoi kaikkeen nopeasti, mutta pystyy silti ajattelemaan ennenkuin toimii)
VII Kovuus +1, hieman pehmeä
(väisti paikkaa, jossa säikyteltiin aaveella)
VIII Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin,
Laukausvarma +++

yht. 168p.

Kiitos Tiina ja hyviä harrastuksia selväpäisen otuksen kanssa! Eka on

130714_171

Goa luonnetestissä

Järkkäsin Hausjärven Haukkujen nimissä luonnetestin, että saan varmasti Goalle paikan testiin. Tänään sitten käytiin vetämässä “Lintsi” läpi, Goa oli oma hömelö itsensä ja ansaitsi testistä pelkkää plussaa

Toimintakyky +1a – Kohtuullinen
Terävyys +3 – Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 – Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +3 – Suuri
Hermorakenne +1a – Hieman rauhaton
Temperamentti +1 – Erittäin vilkas
Kovuus +3 – Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 – Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
+++ Laukausvarma

yhteensä +170p
Tuomareina Mikael Laine & Johanna Cederlöf

Loppukommenttina, siinä on koira joka ei ole kovuuden ja vilkkaan luonteen takia helpoin kouluttaa, mutta onnistuessa saa siitä kivan pelin!

Kuvia galleriassa

Skidi luonnetestissä

Skidi luonnetestattiin tänään Lieksassa, tuomareina Jorma Kerkkä ja Lea Kilpeläinen.

Toimintakyky +1 (kohtuullinen)
Terävyys +1 (kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)
Puolustushalu +1 (pieni)
Taisteluhalu +2 (kohtuullinen)
Hermorakenne +1 (hieman rauhaton)
Temperamentti +1 (erittäin vilkas)
Kovuus +1 (hieman pehmeä)
Luoksepäästävyys +3 (hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)

Loppupisteet + 140, ++ (laukauskokematon)

Kiitos Anni ja matka jatkuu… Sulla on hyvä harrastuskoira :smile:

Hilma huvipuistossa

Tänään oli sitten vuorossa elämäni ensimmäinen mh-kuvaus. Yksittäisiä videoita olin katsonut netistä, mutta en niistä oikein ottanut selkoa testin kokonaisuudesta. Olin ilmoittanut Saanan testiin ja pääsin seuraamaan muutamaa koiraa ennen Saanan vuoroa. Alun käsittelyt olisivat vielä menneet ok, mutta ylenpalttiset uhkauselkeet totesin tähän tilanteeseen liian suuriksi ja vaihdoin Hilman Saanan tilalle testiin. Tässä vaiheessa Saanan historian tuntien ja juuri kun olen sen saanut luottavaiseksi ja välinpitämättömäksi vieraita ihmisiä kohtaan, en välitä saada sille yhtään huonoa kokemusta. Toisaalta harmittaa, sillä olisin halunnut Saanalle virallisen tuloksen siitä, että se kestää laukaukset. Niinpä sitten kuvasin laukaukset erikseen niin läheltä kuin vain pystyimme olemaan testipaikkaa… eikä likka niihin reagoinut millään tavalla. Heilutteli häntää ja meni rapsuteltavaksi vieraan ihmisen luo laukausten jälkeen.

Hilma sen sijaan hurvitteli koko rahan edestä! Harmittavasti videokamera ei tallentanut ensimmäistä täysin sekopäistä leikkiä, mutta tulihan se siellä lopussakin vaikka Hilma oli jo aika väsynyt. Ensimmäinen viehe jäi myös kuvaamatta, eikä siinä ollut kyllä mitään katsottavaa… Hilma ei kiinnostunut edessä olevasta saalisärsykkeestä! Sillä oli mielessä vain se avustajan taskussa ollut patukka. Toisessa luulin sen lähtevän vieheen perään, mutta se sinkosikin puiden takana olevaa ihmistä katsomaan. Aktiviteettitasoa mitattiin 3 minuutin paikallaolon aikana Hilma vain tarkkaili ja oli rauhallinen. Outo eläin :shock:  Loput on nähtävissä videolta eikä niistä sen enempiä löpinöitä tässä… Kuten kuvaaja lopussa sanoi, siinä on koira joka leikkisi vaikka vuoden ympäri. Kaikkia ihmisiä rakastava, helppo koira joka rauhoittuu kun mitään ei tapahdu. Sitähän mun Hilmis on :lol:

Arvostelu Hilman KoiraNet-sivulla.

Nysse on testattu

HauHau järkkäsi tänään luonnetestin Dobberiyhdistyksen majalla Helsingissä. Husasin testiä Saanaa silmällä pitäen, mutta me ei nyt sitten testiin päästy. Onneksi Virtalan perhe oli edustettuna Nyssen voimin :smile:

Suurempia yllätyksiä ei testin aikana tullut likasta esille, ehkä hieman villimpi se oli kuin yleensä, mutta muuten ei ihmeempiä.. tulkintakysymyksiä on sitten, onko esim. hermorakenne “hieman rauhaton” vai “vähän hermostunut”. Minusta Nysvä ollut sen rauhattomampi kuin yleensä mutta tuomarit olivat toista mieltä.

250911-604

Muuten osa-alueet menivät seuraavasti
toimintakyky -1, pieni
terävyys +2, suuri ilman jäljelle jäävää hyök.halua
puolustushalu -2, erittäin suuri
taisteluhalu +3, suuri
hermorakenne -1, vähän hermostunut
temperamentti +1, erittäin vilkas
kovuus +3, kohtuullisen kova
luoksepäästävyys +2a, luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
laukauspelottomuus +++, laukausvarma
yhteensä +49p

tuomareina husasivat Anne Juppi & Anu Hatunpää. Kuvia testistä hipsun galleriassa

Hilma luonnetestissä

Tänään oli Hilmalla hurvittelupäivä Helsingissä luonnetestin merkeissä. Yllätyin testissä siitä, kuinka paljon kelkka Hilmaa huimasi. Toisaalta taas sitten se puolusti meitä parina erittäin hienosti ja oli kuitenkin sen jälkeen heti käsiteltävissä. Oletin, että tynnyri olisi ollut Hilmalle se hurjempi juttu mutta haalari sai neidissä kuitenkin enemmän reaktiota aikaiseksi. Loppu hyvin kaikki hyvin, pluspisteitä jokaisesta alueesta ja loppupistemäärä +142p.

toimintakyky +1 Kohtuullinen
terävyys +2 Suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
puolustushalu +2 Suuri hillitty
taisteluhalu +2 Kohtuullinen
hermorakenne +1 Hieman rauhaton
temperamentti +1 Erittäin vilkas
kovuus +1 Hieman pehmeä
luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
laukauspelottomuus + Paukkuärtyisä
yhteensä +142 p

Kuvia testistä löytyy täältä, kiitos Annamari fotoista :smile: Ja kiitti Mika videoinnista :smile:

Arvostelu Hilman testistä

Toimi luonnetestissä +199p

Käväistiin Toimin kanssa luonnetestissä Vammalassa. Testin aikana ei tullut koirasta mitään uusia piirteitä esille ja loppupisteet olivat mukavat +199p. :smile:

Osa-alueittain pisteet jakautuivat:
toimintakyky +2
terävyys +3
puolustushalu +3
taisteluhalu +3
hermorakenne +1
temperamentti +3
kovuus +1
luoksepäästävyys +3
ja laukauskokematon ++

Testissä oli mukana myös Toimin veli Villi (Tämä on Brutaali) joka vetäisi komiat +180pistettä. Onnittelut Minna & Villi!