Aihearkisto: treenit

Montsutouhuja

Kylläpä nyt työt haittaavat harrastuksia! Kun sitä haluaisi olla siellä, täällä ja tuolla. Treenata sitä ja tätä ja sit ei ehdi ? Haluisin kisaamaan metsäjäljelle, kisaamaan montsuun… vepe nyt on vaan pakko unohtaa. No eniveis, tänään treenattiin toista kertaa ulkona. Tytöt aloittelivat juoksut viikolla ja mä unohdin ottaa Ainalle pökät mukaan joten Aina treenasi koko päivän viimeisenä.

Aloittelin Totolla tottikset. Tehtiin kaikki ykkösen liikkeet. Ilmoittautuminen, paikkamakuu yhdistettynä ruoasta kieltäytymiseen. Kaukot, eteenmeno, seuraaminen ja hyppy. Onhan niissä tekemistä ihan omiksi tarpeiksi mutta positiivista että eteenpäin on menty. Toto jopa kaukoissa nousi ilman että yritti tulla eteenpäin.

Eteenmeno alkamassa

Nouto

Kaukot

Palisade noin 190cm

Puruissa se oli sitten ihan paska. Ei ole ikinä ollut noin huono. Ei ollut yhtään ohjattavissa, tuntui itse tietävän paremmin mitä tehdään. Vähän me siinä välillä neuvoteltiinkin että mitä vielä ja treenin jälkeen oli lyömässä kamat kasaan ja himaan. Suoraan sanoen vtutti niin paljon. Mutta jospa se nyt on sitten näistä juoksuista mennyt ihan sekaisin… jos ei ääni kellossa muutu juoksujen jälkeen niin mä en enää jaksa lyödä päätä seinään. Sit me tehdään jotain muuta.. Eikä siis kyse ole siitä etteikö menisi puruun tai etteikö purisi hyvin, vaan ei vaan löydy sitä yhteistä säveltä. Melkein äitinsä piirteitä, jästipää mikä jästipää ?

Kuules jätkä, missä ne korvat on?!

Ohjaajan puolustuksessa

Paon torjunta

Välinehyökkäys

Pienen tototurhauman jälkeen manasin Ainalle alkulämpän aikana pari valittua sanaa asiasta hallinta ja jumankekka se mimmi yllätti! Onhan sika, porsas ja kaikki muutkin lajit samassa kropassa mutta on siinä mimmissä vaan ytyä! Ensin tottis ja heti perään purut.

Kaukolaatikossa :D

Nouto

Palisaden aloituskorkeus

Keppihyökkäys

Keppihyökkäys hypyn kautta

Ohjaajan puolustus

Välinehyökkäys :D

Hyvä tyttö <3

 

Metsäjälkeä

Ihan hirveä hinku olis ehtiä Ainan kanssa metsäjälkikokeeseen tänä vuonna. Ajelin sillä sitten vuoden ekan jäljen ja alkusekoilujen jälkeen se ajoi loppupätkän ihan superhyvin! Matkaa ei ollut kuin 300m, kiitos sen että meillä ei ole täällä kunnon metsiä. Kolme keppiä ja yks tekomatkalla kadonnut kepinmerkkauspyykkipoika. Ensimmäisen jouduin jarruttelemaan että hei keskitys nytten, mutta kaksi muuta keppiä ja pyykkipoika olivat ilmaisultaan priimaa ?

Lisäksi perään esineruutua.. Saana kävi ensin pinkomassa 4 esinettä. Aina sitten.. on siinä työsarkaa. Ja Totolle “pentutreenit”. Oli hyvä.

Yllättäen oli kolme aika raatoa hurttaa kotona hikikelissä tehdyn treenin jälkeen ?

Toto treenaa

Meidän pitäs sitten seuraavaksi suorittaa Toton kanssa bh-koe. Kovin paljon ei olla treenailtu, mutta ilmeisesti sitten sitäkin paremmalla moodilla sillä tänään tuli todellakin olo, että kunhan päästään tekemään ilmoa ja paikkamakuuta häiriössä sekä henkilöryhmää edes kerran ennen koetta, niin voitaisiin mennä köpöttelemään kokeeseen. Eihän tuo ikinä ole sellainen mitä olisin sen halunnut olevan mutta jos nyt vieressä hiihtää ja pysyy paikkiksessa niin käy mulle.

Ensimmäiset ulkotreenit

Tänään oli ensimmäiset montsun ulkotreenit. Halusin ehdottomasti päästä kokeilemaan molemmilla palisadea, sekä Ainalla myös pituushyppyä. Lisäksi seuraamista ja eteenmeno. Aina meni palisaden kuin vettä vaan, Toto keksi vähän temppuilla ensin mutta saatiinhan spedekin viimein siitä yli.

Ainalle lisäksi ammuttiin paossa, että päästiin näkemään ettei se reagoi laukauksiin. Hyvillä fiiliksillä voidaan jatkaa treenejä, niin siistiä päästä taas ulos touhuamaan kun on tilaa ja raikas ilma ?

Toto ei ollut parhaimmillaan… En oikein osaa selittää mikä mätti, mutta mätti kuitenkin. Ehkä se oli se siirtyminen sisältä ulos. Jospa seuraava kerta on sitten jo parempi ?

Niin ja nyt on tullut tilattu ataksian geenitestikin Saksasta. Pitää vaan ehtiä joku päivä käydä otattamassa verinäyte ellillä ja samalla tietty vois ottaa viralliset selkäkuvatkin spondarin osalta ? Jos sitten joku innostuu Totoa joskus käyttämään jalostukseen niin onpahan tutkittu perusteellisesti ?

Ekat esineruudut

Tänään päästiin ensimmäistä kertaa metsään ja molemmat malinoisit pääsivät tekemään esineruututreenin. Ainan kanssa piti palata aimo askel taaksepäin, sillä se alkoi viime syksynä etsimään esineitä puista ? Joten “pentutreeniä” sillekin… pehmeää nallea ei olisi halunnut ottaa suuhun ollenkaan, mutta palautti sen kuitenkin aikansa pelattuaan. Montsua varten tarttee toki osata ottaa kaikenlaisia tavaroita suuhun, sillä siellä noutoesine voi olla ihan mitä vain.

Totolla ensimmäisen esineen kohdalla ei otuksella ollut kyllä harmainta aavistusta mitä ollaan tekemässä, sain herätellä kiinnostusta jonkin verran. Toisella jo vähän parempi ja kolmannella sitten ei mitään hätää, paitsi että loppasuu tiputti esineen tullessaan ja joutui etsimään sitä muutamaan otteeseen ?

Metsän jälkeen käytiin kaahaamassa vielä hiekkakuopilla…

Saana oli pitkästä aikaa agilitykisoissa Essin kanssa. Tuloksena kaksi HYLlyä, mutta ei kuin uutta matoa koukkuun ?

Ekat ulkotreenit

Voi vitsit oli ihan superkivaa päästä hallista ulos treenaamaan! Koiratkin olivat ihan liekeissä ✌

Ainan kanssa seuraamista, kaukoja ilman eturimaa sekä eteenmeno. Toimi. Keuli mutta toimi.

Toto kanssa menin vähän helpomalla. Palkka kainaloon vaikka viime aikoina ollut jo piilossa kokonaan. Seuraava tavoite meillä on sitten bh-koe, joten tehtiin tänään kaaviota, palkaten ja haukuttaen välissä. Toto on nyt keksinyt sitten täyskäännöksen tehdä takakautta, joten mennään sillä. Pääasia että tekee sen nopeasti ? Lisäksi paikkis häiriöllä ja sinnehän mä sain sen palautella kun lähti vieraan huudosta. Mutta ei siinä, hyvä että teki virheen ja pääsin puuttumaan ? …ei tehnyt toista kertaa ?

Saanan kanssa tehtiin rallyn avoimen liikkeitä. Voipi olla että otetaan tähän väliin vielä se puuttuva hammasremppa ja treenataan liikkeitä ja häiriöitä siinä määrin että mennään sitten syksyn tullen vasta kisaamaan. Luultavasti Saana menisi jo nyt siitä luokasta läpi mutta tehdään nyt varman päälle.. jos näissä hommissa nyt mikään on varmaa ?

KAT kevät 18, 24

Hupsista.. ei voi kuin sanoa että taas on unohtunut ihan huolella kaikki treenipäivitykset. Laskeskelin kalenterista että yhteensä tänään oli vuorossa 24.s treenikerta KAT-tilassa tälle keväälle. Alkaa kertahinta olemaan ihan kohtuullisella tasolla ?

Jälleen viikonlopuna tulossa rallattelukisat joten ohjelmassa oli ennen kaikkea Saanan ja Toton kanssa rallykuvioita. Saanan kanssa toki tehdään myös jo rallyn avoimen luokan liikkeitä, mutta muisteltiin kaikkea alokaskuvioitakin tänään. Mummossa on niin ihanasti virtaa! Se rakastaa tehdä töitä ja sen näkee naamasta. Kotonakin se puuhailee koko ajan jotain ja on saanut kyllä aivan uutta virtaa pienen notkahduksen jälkeen. Ihanaa!

Totomies teki asenteella, niin aina. Hetken kesti sitä saada taas keskittymään olennaiseen, mutta kun homma lähti rullaamaan niin koiran ilme muuttui ihan toiseksi. Kyllä sen kanssa vaan on mukava loppujen lopuksi tehdä töitä vaikka välillä saa pään puhki miettiä millä jonkun asian saa kaaliin. Toisaalta, kaikki se on sen jälkeen tehnyt kun on oppinut ?

Toton jälkeen kun siirtyy Ainan ohjaimiin niin olo on kuin datsunista ferrariin ? Kaukot on alkaneet toimia tosi hyvin nyt ilman käsimerkkejä. Omaa kapulaa haetaan tunnarinomaisesti ja eteenmenossakin on vauhtia. Niin aina ?

Kaikin puolin mukavat treenit jonka jälkeen vähän aikaa loppuverkatiin hallissa ja sitten mentiin päästelemään pellolle viimeiset paineet…

KAT kevät 18, 13

Alkaa näkymään treenien suunnittelussakin se, että kokeet on tulossa. Ei vaan hömpötellä ?
Totolle ensin rallattelua. Katselin tulevan kokeen tuomarin ratoja ja samat kuviot toistuu kisasta toiseen joten koetetaan treenata sen mukaan että taivutaan tähän käsialaan. Toto on ollut nyt tosi reipas ja tekemässä innoissaan hommia… vissiin joku pieni notkahdus meidän suhteessa tapahtunut ihan positiiviseen suuntaan ☺ Lopuksi oli vuorossa objektin vartioinnin opettelua. Nyt Toto jo menee hyvin objektille ja osaa laittaa tassut objektin päälle. Seuraavaksi sen pitäis sitten opetella spinnaamaan siellä ympäri ja tuntuu kyllä niin vaikealta se vaihe mutta prkele.. täältä noustaan ?

Ainan kanssa ensin seuraamisen paikkaa ja kuuntelua. Eikä oletusarvoisesti vaan tehdä sitä mitä oletetaan seuraavaksi tapahtuvan. Hissun kissun vaikka selkeästi oli taas pikkumalilla ajatustyön kanssa kovasti tekemistä ? Muuten alokkaan kuviot läpi sillä koepaikka saatiin Janakkalaan ensi kuun alkuun. Jospa sieltä nyt se kolmas ykkönen ja koulari sitä myöten.

Tokon jälkeen väännettiin montsun objektia. Aina teki perjantaina moken kanssa ensimmäistä kertaa, mutta tyyny moken kädessä ei vaan toimi tälle koiralle. Tänään vaihdoin jalkapatit kinttuihin, olo oli kuin maalivahdilla mutta Aina keskittyi oikeasti tehtävään eikä vaan nähnyt purutyynyn kuvia silmissä. Piti sitten kikkailla ja kokeilla kestäiskö tuo myös peruuttamista mutta se oli vielä liikaa.

Saana on piristinyt ihan silmissä. Tehtiin vähän rallytokoa, alokasluokan kuvioita ja avoimen kiemuroita. Mummo on kyllä aika liekeissä!

KAT kevät 18, 12

Ja samat kuviot tänään.. Ainalla nousee vietti treenistä toiseen, ei todellakaan helpota seuraamisen korjaamista. Voi hemmetti! Muutenhan se on just sitä mitä oon halunnut! Viettiä ja voimaa! Pitääpä saada sitä seuraamista kuvattua tässä nyt taas että näkee itse miten kamalalta se sivusta näyttää ?

Totolla rallya ja se oli jotenkin tosi reippaana ? On sen kanssa myös mukava tehdä hommia, toivon että tää tie vie meidät tuloksiin. Eihän se suhde ikinä tule olemaan sitä mitä pennusta asti vietynä mutta jos edes puolet siitä…

Saana oli jo normaali oma itsensä ja pääsi tekemään rallytokoa, mummo oli ihan liekeissä ? Jahka varoajat on ohi niin täältä pesee ?

Mummon frolictemppu

Saanan pattikin on hävinnyt olemattomiin

Ainan kanssa käytiin vielä iltapäivällä ampumaradalla kuuntelemassa laukauksia. Ja eihän toi ottanut niitä kuuleviin korviinsa. Voidaan siis hyvillä mielin jatkaa mondioringin parissa! Ainoa on nyt ne raketit mistä Aina ottaa hernettä nenään mutta pääasia ettei vaikuta meidän harrastamiseen. Olen siitä hyvin onnellinen ? Jos se haulikon kestää 15 metrin päässä niin eiköhän se kestä 9 millisen purun aikana ?

Lopuksi oltiin sitten vielä ilman leluakin ja Aina ei ottanut laukauksia kuuleviin korviinsa. Hyvä juttu!

KAT kevät 18, 11 ja hammasremppaa

Tänään oli hetken omaa aikaa joten suunnattiin ensin kameran kanssa ulos ottamaan kuvia. Enpä ole aikoihin napsinut niin paljon ja kun vihdoin sain jälleen adoben lisenssit tulille niin pääsin vielä käsittelemään kuvat. Tekipä eetua ?

Toto liitää

Mummolle lumet naamalle kun nuoriso painelee

Huvipoliisi hommissa

Ulkoilun jälkeen halliin. Ohjelmassa Ainalle seuruupaikan korjaamista.. saakeli että on alkanut vietillisesti nousemaan nyt niin että vinkuu. Voi kiesus.. paikka hieman parempi mutta kantaako se seuraavaan kokeeseen. Lisäksi tein irtohypytystä suoralla jossa viimeisenä okseri. Ja treenattiin vielä kaupanpäällisinä montsun objektin vartioitia. Ainalla on kyllä niin hubaa se touhu ettei tosi ?

Takarima 60 cm.. liito-ominaisuudet ok!

Matkalaukun vartija :D

Tyttö ja matkalaukku

Toto kävi tekemässä rallytokon alokasluoka liikkeitä. Ilmoitin sen Porvooseen seuraavaan kokeeseen ensi kuun alkuun niin treenataan nyt sitten ihan oikeasti asiaa ? Lisäksi noutoa ja agilitya sekä tietty objektin vartiointia. Se ei meinaa mennä Totolle kaaliin, ei sitten millään.

Hoplaa! Toton eka okserin ylitys.

Saana kävi tekemässä avoimen rallattelua. Kieppi vasemmalle ei meinaa onnistua. Mutta uutena se hyppy ja istumisen kautta seisominen on jo paremmalla mallilla. Tosin mikäs kiire tässä.. kun pääsis nyt sen viimesen alokkaan joskus…

Loppuun vielä kaahottamista ympäri hallia ennen kuin lähdettiin loppuverkalle ulos.

Sisarukset rintarinnan

Toto kiihdyttää

Saana paimentaa

Aina

Saana

Hallin jälkeen saateltiin Saana Keravan Evidensiaan hammasremppaan. Pahoin pelkäsin jo etukäteen että hampaita tullaan jälleen viemään ja niinhän siinä kävi. Paradontiitti on levinnyt takahampaisiin ja poistoon meni isot puruhampaat takaa. Tosin aika ja rahat ei tällä kertaa riittäneet kuin hammaskiven sekä kahden hampaan poistamiseen joten uusi aika pitää varata parin kuukauden päähän.. kunhan saan budjetin taas balanssiin. Saanan ellikeikkoihin on parin viime viikon aikana uponnut yli 1200 euroa ?

Potilas kotona.. näinä hetkinä ymmärtää sen miten rakas voi toinen olla <3